torstai 22. huhtikuuta 2010

Näin meillä

Hitsi vieköön, siitähän on iäisyys kun tänne on viimeksi tullut kirjoiteltua. Sitä voisikin tässä ihan vaikka vaan omaksi ilokseen kirjoitella että mitä missäkin on meneillään.

al Qismat Arabians sai eilen virallisesti uuden ulkoasunsa! Vaikka kyseessä onkin jo massaksi muodostuva valmisulkoasu, pidän siitä ihan hirveästi. Vaikka vanha ulkoasukin oli mukava, tämä herättää oikein halun vain selailla sivuilla ees ja taas ja ihailla. :'D

No se siitä. Ulkoasunvaihdon myötä tuli päiviteltyä myös sivut ainakin jälkeläisten osalta, lisäksi pari luonnettakin tuli tekaistua. Aluksi ajattelin väsääväni kaikille luonteet tässä samalla, mutta totesin etten millään jaksa/viitsi/ehdi. Eipä sillä, ei ne pikseliponit kuole jos ei niillä luonnekuvauksia ole.

Tänä keväänä meiltä on tulossa ihan kunnon kasa varsoja myyntiin, hooteenetissä haeskellaankin tässä muutamalle tammalle oreja. Lisäksi pari varsaa on tulossa omista yhdistemistä, en vain vielä ole sen tarkemmin ehtinyt miettimään että mistä.
Lisäksi havittelen lisää hevosia meille, erityisesti tammoja (silti kaikki tarjoaa oreja ja orit on hienoja :<). Oreja on jo 15 kappaletta, ja kerrankin yritän pitää tallissa hevoskannan sellaisena että tammoja olisi enemmän. Mahtaako tulla onnistumaan, se jää nähtäväksi. Kilpailuja en jostain kumman syystä saanut sivuille päiviteltyä, mutta sille nyt ei mahda mitään. Sitten Dalek, joka on viettänyt hiljaiseloa enemmän tai vähemmän VRL:n tauon aikana. Kamalasti olisi sivuja tehtävänä ja päiviteltävänä ja muutama kasvattikin pitäisi kaupata taas eteenpäin, mutta kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Jännä sinänsä, että VRL:stä tarvitsen (Dalekia koskien siis) oikeastaan vain ARJ:ta, WRJ:tä ja hevosrekisteriä ja kun niitä ei ole, ei tule mitään myöskään tehtyä.

Uusia hevosia meille on kuitenkin muutama saatu, tosin taitavat puuttua sivuiltakin vielä.


Vielä TG Trotters, minkä kanssa pistin oikein hulinaksi tuossa joku aika sitten. Hevoslistaus meni täysin uusiksi, ja täytyypä myöntää että pidän tuosta nykyisestä aika lailla. Selkeämpikin se on, erityisesti nyt kun lämminveristen ja suomenhevosten määrä päätti lähteä paisumaan oikein urakalla.

Nyt on kaksi kasvattiakin saatu aikaan, kumpikin suomenhevosia ja jäivät meille kotiin. Kun joskus vaan jaksaisi päivittää hevosten sivut ja kisata ja vaikkamitä, voisi niitä kasvatteja tekaista muutaman oikein myyntiin asti.

Löytyypä tallista oikein kunnon jalostusorikin, nimittäin amerikkalaisranskalainen herra Ghosthunter Burn. Herraa vilkuilin jo silloin kun kasvattaja sitä kauppasi, vaan ehtipä tuo mennä juuri nenän edestä. Täytyypä sanoa että kävi varsinainen tuuri kun herra palasi jälleen markkinoille.
Meillä Hunter kilpailee enää hyvin satunnaisesti, lähinnä mahdollisissa isommissa lähdöissä. Komean uranhan ori on tehnyt kasvattajallaan sekä entisellä omistajallaan, vaan eipä nuo meilläkään juostut muutamat lähdöt huonosti ole menneet: jokaisesta on tullut rahaa! Varmasti mukavinta oli sekä karsintalähdön että finaalin voitto Money Maker Memorialissa!


Se siitä tarinoinnista, tällaista meillä on tapahtunut. Jospa yrittäisin taas kirjoitella tännekin vähän aktiivisemmin.

Ei kommentteja: