torstai 4. kesäkuuta 2020

Reaaliprojekti rentoon harrastamiseen

Eipä tämä vielä valmis ole, mutta esittelykelpoinen silti. Saanen siis esitellä uusimman talliprojektini nimeltä Cascade Morgans!

Cascade Morgans on nimensä mukaisesti morganhevosia kasvattava talli. Tämän on tarkoitus olla sellainen hyvän mielen rento projekti ja samalla se juttu, jonka kanssa yritän taas päästä kiinni kirjoittamiseen. Tallilla kaikki myös etenee täysin reaalisti hevosten ikääntymisestä lähtien aina tammojen kantoaikoihin. Sopivan hidas projekti siis, ainakin nykyiselle harrastustahdilleni.

Muutama vuosi sitten (vai kauanko siitä jo on...) reaalitallit olivat hetken hitti. Silloin jo pohdin että voisi olla kivaa, mutta en lähtenyt hommaan vielä mukaan. Cascaden tarina on verrattain uusi, sillä aloin suunnitella sitä täysin vakavissani noin vuosi sitten. Siihen nähden ollaan (minun mittapuullani) päästy jo pitkälle, sillä ensimmäiset melkein reaali -varsat ovat syntyneet tänä keväänä. Hieman jouduin huijaamaan tammojen kantoaikoja sillä sain tallin pystyyn vasta viime syksynä, mutta jatkossa ei enää huijata.

Morgan valikoitui kasvatusroduksi monesta syystä. Tiesin haluavani jonkun harvinaisemman rodun ja morgan sattui olemaan ensimmäinen mieleen tuleva vaihtoehto, joille minulla olisi varastoissa reilusti kuvia. Koska kyseessä on reaaliprojekti, tarvitsen kuvia samasta hevosesta eri ikävaiheissa ja morganien kohdalla tämä kohta täyttyi. Olen muutenkin ihaillut morganeja koko virtuaaliharrastukseni ajan, mutta jostain syystä en ole päässyt kunnolla niiden kasvatukseen kiinni muissa projekteissa.

No miksi sitten niin tiukasti reaaliprojekti? No miksi ei! Minulla ei nykyään ole reaalielämän vuoksi aikaa tai energiaa harrastaa aktiivisesti, joten reaaliprojektin hitaus sopii minulle vallan mainiosti. Lisäksi varsinkin kasvatukseen reaaliajankulku tuo omat haasteensa ja mielenkiintoisuutensa. Huomasin tänä keväänä olevani huomattavan enemmän innoissani näistä nyt syntyneistä morganvarsoista verrattuna siihen, että olisin vain päättänyt yhdistelmät ja tehnyt varsat saman tien. Nyt noudatan niinkin paljon reaalia, että arvon syntyville varsoille sukupuolen ja värin - realistisen värien periytymisen toki huomioon ottaen. Yksinkertaisuudessaan siis katson mahdolliset värit Coat Color Calculatorilla, laitan listalle värit ja sukupuolet ja painan arvontanappia.

Olen myös päättänyt että reaaliajankulusta ei poiketa edes muiden harrastajien iloksi. Nyt syntyneet varsat ovat kotona vähintään puoli vuotta vieroitusikäänsä asti ja lähtevät vasta sitten maailmalle. Toki ketään ei ole vielä myytykään enkä aio aktiivisesti varsoja alkaa markkinoida ennen vieroitusikää. Haastetta tästä voi tulla jossain vaiheessa jos joku päättää haluta jostain tammasta tilausvarsan, mutta se on sitten sen ajan murhe.

Yksi iso syy tämän projektin perustamiseen on se, että olen halunnut tarinoida virtuaalihevosten kautta jo pidempään. Olen yrittänyt sekä Qismatin että Rainmakerin kanssa perustaa ns tallipäiväkirjaa, mutta kumpikaan ei ole oikein lähtenyt käyntiin. Cascaden kanssa tilanne on kuitenkin erilainen, sillä olen tallipäiväkirjaan kirjoitellut jo useamman tarinan! Tämän projektin myötä toivon myös saavani vanhaa kirjoitusharrastusta heräteltyä enemmänkin. Nuorempana (reilut kymmenen vuotta sitten...) kirjoitin hyvinkin ahkerasti tarinoita ja harrastin mm foorumipohjaisia roolipelejä. Ne kaikki kuitenkin jäivät enkä vuosikausiin kirjoittanut mitään virtuaalihevosten luonteita ja satunnaisia päiväkirjamerkintöjä ihmeellisempää. Olen kuitenkin aina pitänyt kirjoittamisesta ja siihen olisi kiva päästä takaisin! En kuitenkaan koe (ainakaan vielä) olevani valmis sitoutumaan mihinkään isompaan virtuaalipuolen tarinahommaan, joten aloittelen yksinkertaisemmin tällä tallipäiväkirjalla. Ehkä ajan kuluessa saan luotua tallille oikein hahmoja, joiden kanssa voisi lähteä enemmänkin mukaan myös muiden tarinointitapahtumiin ynnä muihin.

2 kommenttia:

Eetuperkele kirjoitti...

Mie olen Cascaden menoa nyt jo jonkun aikaa mielenkiinnolla seurannut. <3 Se on ihan totta, että reaalissa sitä arvostaa varsinkin kasvatuksessa monia asioita paljon enemmän. Olen itse saanut hidastettua jo VHKR-pikakelauksesta KATT2-systeemiin, ja tämän postauksen perusteella alan entistä vakavemmin miettimään reaaliin siirtymistä. Helpottaisi varmasti Zenin tarinoijiakin leppoisampi rytmi. 🤔

TK kirjoitti...

Hauskaa että seuraajiakin löytyy! :D

On kyllä ollut hauska huomata, kuinka sopiva tällainen reaaliprojekti on mun nykyiseen harrastustyyliini. Esim haluan että myyntiin menevillä varsoilla on vieroitusiässä päiväkirjatekstejä, joissa kuvataan sen varsan kasvua ja koulutusta. Ehdin tässä jo panikoida että en ole ehtinyt kirjoitella mitään kunnes tajusin, että ensimmäinen varsa on vasta kahden kuukauden ikäinen ja aikaa myyntiin on vielä ainakin neljä kuukautta. Kirjoitella voi silloin kun oikeasti inspiraatio iskee, eikä tarvitse alkaa väkisin vääntää jotain siksi kun olis jo vähän pakko. :'D

Kannattaa ainakin kokeilla! Aina voi palata takaisin vanhaan, jos huomaa ettei reaali jostain syystä toimikaan.