lauantai 26. lokakuuta 2019

Keräilyharrastus ja päivitys arabien alkuperäjakaumaan

Breakin vähentäessä tallinsa hevoskantaa tarttui sieltä haaviin kaksi arabia Qismatia varten: O Bey Chareb Er Rehh ja Jerome al Najya. Jeromen hankintaa pohdin pidempään mutta Charebin kohdalla ei tarvinnut kauaa miettiä. Jäin sitten pohtimaan mistä tämä johtuu ja yhdistin sen tietynlaiseen "kasvattajanimikeräilyyn" mitä olen harrastanut arabien kanssa aiemminkin. Tämä postaus keskittyykin nyt arabeihin ja niiden sukuihin.

Hevosten sukuja katsoessa kiinnitän huomiota herkästi tiettyihin kasvattajanimiin. Tässä vaiheessa harrastusta kaikki kasvattajanimet ovat tuttuja mutta vain osa niistä hyppää heti silmille suvusta ja nimenomaan positiivisella tavalla. Olen huomannut, että kiinnostun hevosesta heti jos suvussa esiintyy jokin näistä tietyistä kasvattajanimistä.

En halua alkaa luetella kyseisiä kasvattajanimiä sen tarkemmin. Osa niistä on vanhoja ja arvostettuja kasvattajia, osa sellaisia joiden kanssa olen itsekin harrastanut ja osa jostain muusta syystä mielenkiintoisia.

Samalla sain idean päivittää kesäkuussa 2016 tekemäni tilastoinnin: Hevosten alkuperäjakauma - kenen kasvatteja meillä on eniten. Vuonna 2016 voiton vei al Rayad 12:lla kasvatilla jos ei omia lasketa (joita oli 23). Miltä tilasto näyttää nyt, lokakuussa 2019?

No tältä:


Hevosia yhteensä: 234
Joista tuonteja eli evm-sukuisia: 44

Kasvattajanimi/kasvattaja/lukumäärä

Ion & ei kasv. nimeä / Ionic / 14
al Rayad / al Rayad Stud / 12
al Qadir / al Qadir / 9
Sparta & al Sparta / Sparta Arabians / 9
al Najya & Al / al Najya / 9
LIA / Shyalia Farm /  7
O Bey / Star Avenue / 7
Nur / Nur Arabians / 6
Wid / Wid Arabians / 6
KH / Kultahuisku / 6
Ei kasv. nimeä / yksityishenkilöt / 6
SDR & al Shadiya & SA / Shadiya Arabians / 5
RWR & RW' / Ravenwood Ranch / 5
Bayou / Bayou d'Armens / 3
Elgwir / Elgwir / 2
Hawa / Hawa Gaited Horses / 2
v. RVN / Branwen Farm / 2
Gza / Ghazi Arabians / 2
GRS / Gestut Glenridge / 2
S / Southern Acres Inc. / 2
Bahie / Bahie Arabians / 2
SHW / Shine Warmbloods / 1
HB's / Houkutus / 1
Y / Yenillor / 1
Gyaos / Gayo Arabians / 1
Majestic's / Majestic Sporthorses / 1
al Johara / al Johara / 1
Jaeden / Jaeden Arabians / 1
Shaya / Heinämäki / 1
CRE's / Credenza Arabians / 1
GR' / Golden Rose / 1
al Jawna / Jawna Arabians / 1
Dahabu / Dahabu Arabians / 1
Farr / Farr Arabians / 1
Cala / Cala / 1
V / Viheriö / 1
Ravenwood's / Ravenwood Arabians / 1
Rico / Ricochet Arabians / 1
Shado / Shado Arabians / 1
A.D. / Adina / 1
FAE / Fabiah Arabian Estate / 1
al Angren / Sîr Angren / 1
z Trze / Stajnia Trzebielino / 1
Nowak / Nowak / 1
MJA / Majorithy Arabians / 1

Omia kasvatteja: 48


Nyt voittajaksi kiilasi Ionic! Kakkosena edellisen laskennan ykkönen al Rayad.

Muita suurempia muutoksia: Najyan kasvatteja on tullut neljä kappaletta lisää. Myös Kultahuiskun kasvatteja on tullut peräti viisi lisää. Ravenwood Ranchilta joukkoon on liittynyt kaksi kasvattia ja Bayou d'Armenslaisia myös kaksi. Kahdella kappaleella on lisääntynyt myös ilman kasvattajanimeä kasvattavien "yksityishenkilöiden" luku. Yksittäislukuihin on tullut seitsemän lisäystä, eli talliin on eksynyt kasvatti seitsemältä "uudelta" kasvattajalta!

Kokonaisuudessaan hevosmäärä on kasvanut 65 hevosella, joista 9 on ollut evm-sukuisia. Evm-sukuisten jakauma on muuten domestic 7kpl, sea 18kpl, ppa 12kpl ja sra 7kpl. Evm-sukuiset mukaan laskettuna verilinjajakauma on domestic 105kpl, sea 73kpl, ppa 37kpl ja sra 19kpl. Näistä luvuista näkyy hyvin se, kuinka panostan domesticien kanssa juurikin suvullisiin hevosiin.

Laskentahetkellä hevoslistoilta puuttuu 4 hevosta (2x dom omakasvatteja, 1x ppa ja 1x sra), jotka on kuitenkin luettu mukaan tähän laskelmaan. Laskelmasta puuttuu 5 kappaletta tämänvuotisia omakasvatteja, jotka eivät ole menneet kaupaksi ja tulevat jäämään kotiin heti, kun saan sivut tehtyä. Näistä viidestä kaksi on domesticeja ja kolme egyptiläisiä.

Omien kasvattien määrä on kasvanut huimasti! Tässä näkyy vahvasti se, että tilausvarsoja lukuunottamatta kasvatan lähinnä itselleni nykyään. Edellinen kasvattimyynti kesällä tuotti myös sellaisen tuloksen, ettei kasvatteja todellakaan kannata vaivautua tekemään myyntiin asti - yhdestätoista varsasta vain kaksi lähti maailmalle! Mikään katastrofi tämä ei tietenkään ollut, sillä suunnittelin kasvatit niin että pidän ne enemmän kuin mielelläni. Sen se kuitenkin osoitti, että ei maksa vaivaa suunnitella yhdistelmiä ja luoda hevosia sitä varten, että tarjoaisi niitä muille. Jatkamme siis jatkossakin sillä linjalla, että erikseen kasvatteja ei muualle myydä. Tähän asti varsoja haluavat ovat osanneet tulla varsakaupoille itsekin ja osaavat varmasti myös jatkossa.

Ei kommentteja: