sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Ongelma nimeltä Dalek

Monet ovat varmaan huomanneet (jos edes kävijöitä on) että Dalek on ollut hiljaiselolla jo hyvin pitkään. Osittain se johtuu koulukiireistäni, mutta en voi kieltää etteikö innostukseni kyseistä tallia kohtaan olisi hiipunut.

Olen jo pitkään pohtinut mitä tehdä kyseiselle tallille. Ulkoasunvaihdos on jo varma päätös, mutta en pidä tallin nimestä enää ollenkaan. En pidä tuotemerkkien ym. nimien käyttämisestä virtuaalitalleilla, ja valitettavasti Dalek kuuluu mielestäni samaan kategoriaan. Siispä alan olla hyvin vankasti sitä mieltä, että edessä on ulkoasun vaihdoksen lisäksi myös uusi nimi.

Se on varmaa, ettei tallia tulla lopettamaan. Missään nimessä en halua lopettaa harvinaisten kasvattamista. Innostus itse rotuihin ei ole hiipunut, se on vain välittynyt sen myötä, että talli ei ole enää kiinnostava.

Talli tulee joka tapauksessa jatkamaan hiljaiseloaan ainakin tämän kevään. Uudistus tulee olemaan niin iso homma, että en halua sitä aloittaa ennen kuin tiedän aikaa olevan sen loppuun viemiseen. Kaiken lisäksi täytyy etsiä ulkoasu ja päättää uusi nimikin ennen sitä.


Sen vielä sanon, että yhtään hevosta ei tulla myymään - kasvattajien ei siis tarvitse olla huolissaan. Ainoastaan joitain vanhempia hevosia saatan pistää kuoppaan, mikäli niillä ei enää käyttöä ole. Jatkamme siis toistaiseksi hiljaiseloa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Uudeksi nimeksi Slitheen, tai tai Skaro.. no ok, ei tuotemerkkejä. Toivottavasti saat tallin pian pystyyn! (:

TK kirjoitti...

Uusi nimi on jo päätetty, ulkoasu tehty ja muutenkin hommat siinä mallissa että pitäisi vain aloittaa valtava urakka nimeltä ulkoasun vaihto ja sivujen päivitys. Eiköhän se siitä. :)