keskiviikko 3. elokuuta 2011

Kohti kuninkuusraveja

Ensimmäistä kertaa olin kotona IRL kuninkuusravien aikaan, joten pystyin seuraamaan lähdöt livenä netistä. Tunnelma oli kyllä ihan erilainen kuin aiemmin, jolloin tv:stä katsottuna ei pystynyt niin elämään tunnelmassa mukana netin keskustelujen välityksellä. Tästä taitaakin johtua tämänhetkinen ravureihin kohdistuva innostukseni.


Ravimaailmassa sattuu ja tapahtuu taas, ainakin suurlähtöjen osalta. NDM vetelee viimeisiään, Kasvattajakruunusta lupailtiin tuloksia ensi viikonlopulle ja virtuaaliset kuninkuusravitkin lähestyvät. Voisiko siis olla parempaa aikaa puuhata ravureiden kanssa oikein kunnolla. Jotenkin sitä aina eksyy päivittelemään muidenkin hevosten kilpakalentereita, kun suurlähtöjen takia "pakolliset" on hoidettu.

Kasvattajakruunuun meiltä ilmoitettiin Tierra's Failure, Love Addict TUM, Mayday Kind, Clarity Demo, Crimson Ninja, Tähti-Sulo TG, Kekan Metsänneitsyt, Täyskäsi TG, Pohjan iisa ja Pohjan Isku. Vielä ei ole tietoa päästiinkö edes mukaan, mutta ainakin tällaisella porukalla karsintalähtöihin tähdätään. Clarity Demolta odotan edes jonkunlaista menestystä, eikä Crimson Ninjakaan mikään huono hevonen ole. Tamma taisi itse asiassa voittaa viimeisimmän lähtönsä, mikäli muistiini on luottaminen.

Kasvattajakruunusta höpisen kuitenkin myöhemmin, kunhan tuloksia saadaan esille. Tällä hetkellä innostuneisuuteni kohdistuu kuitenkin lähestyviin kuninkuusraveihin. Tänä vuonna kuninkaalliset ratkeavat jälleen Yep Trottersissa tämän kuun loppupuolella (toivottavasti tällä kertaa tuloksia ei tarvitse odotella puolta vuotta).

Voisiko olla parempaa syytä olla innoissaan lähestyvästä suurkilpailusta, kuin hevonen jolla kaiken järjen mukaan pitäisi olla mahdollisuudet menestyä? Muutamaan kertaan ylistämäni Tulituulen Mustasurma osoitti jälleen olevansa kovassa kunnossa, kun ori juoksi eilen Pirunmarjassa toiselle sijalle. Vielä olisi tarkoitus käydä ainakin yhdessä startissa ennen kuninkuusraveja.

Muuten ei olekaan aihetta iloita, sillä meiltä löytyy surkean vähän kuninkuusravikelpoisia hevosia. Oreista sentään löytyy muutama tarpeeksi nopea yksilö, mutta tammoista vain yksi nyt Clorian jäätyä kisaeläkkeelle. Muutenkin voisin kitistä surkeista hevosistani vaikka koko päivän, mutta onneksi joukkoon mahtuu niitä muutamia helmiä.

Tässä olenkin jo pohtinut, että pitäisi uusia hevosia saada hankittua. Hevoset senkun vanhenevat eikä nuoria alle kilpailuikäisiä ole tällä hetkellä yhtään. Ravivarsoja näkyykin olevan nyt myynnissä useammalla, täytyisi ehkä tosissaan alkaa tutustua tarjontaan. Hieman olen vain epäröinyt tarjoamisen suhteen, sillä viime aikoina olen ollut hieman laiska sivujen tekemisen suhteen.

Ei kommentteja: