Olen itse asiassa jo pidempään haaveillut tallista, josta löytyisi myös tarinatoimintaa. Surkeita yrityksiä olen tehnyt muun muassa Dalekin suomenhevosten ja Qismatin kanssa, jopa niin surkeita etteivät koskaan päässeet julkisuuteen saakka. Onpahan sitä tullut haaveiltua myös pientallista, joka keskittyy täysin tarinatoimintaan.
Nyt vihdoin Rainmaker Miniaturesin kanssa päätin toteuttaa tämän. Tarinablogi syntyi ja jopa ensimmäisen merkinnän sain aikaan! Kauhean aktiivista tästä tuskin tulee, mutta pyrin esimerkiksi varsojen syntymät kirjoittamaan edes jonkinlaisina tarinoina.
Tutustu tarinablogiin!
Vielä kun saisin tallille esittelysivun aikaiseksi niin kaikki olisi hyvin. Jasny oli kultainen ja uusi pohjapiirrustuksetkin tässä eräänä päivänä, joten saatiin tallia vähän laajennettuakin.
keskiviikko 21. maaliskuuta 2012
maanantai 12. maaliskuuta 2012
Esittelyssä Rainmaker Miniatures!
Vihdoin ja viimein puolentoista vuoden projekti on valmis. Tänään viimeinenkin sivu sai tekstinsä ja jokainen sivu on nyt netissä. Saanen siis esitellä uusimman tallini, Rainmaker Miniaturesin.
En edes muista enää mistä idea omaan talliin miniatyyreja varten lähti. Sen hetken kuitenkin muistan kun tajusin, että miniatyyrithan ovat kuin arabialaisia pienoiskoossa. Siitä lähtien en ole saanut minejä mielestäni.
Pelkästään mineihin talli ei kuitenkaan keskity, sillä sivupääosaa esittävät amerikanshetlanninponit. Törmäsin rotuun useamman kerran minifarmeja selaillessani ja lopulta päätin ottaa niitä pienen lauman kasvatettavaksi.
Tallin asukaslauma ei rajoitu pelkästään poneihin, sillä tulin hankkineeksi pari kissaa ja koiran tallipihaa koristamaan. Ingan kanssa olenkin viime aikoina tutustunut virtuaaliseen koiramaailmaan ja tykästynyt neidin kanssa kilpailuun melkoisesti. Koiratanssi- ja tuholaistorjuntakalenterit ovatkin ainoita, joita jaksan kytätä säännöllisesti. Mukavan eron virtuaalimaailmaan tekee se, ettei kilpailuihin tarvitse rynnätä osallistumaan sillä sekunnilla kun kalenteri päivittyy. Luokat kyllä yleensä täyttyvät, mutta rauhalliseen tahtiin.
Amerikankääpiöterrierejä ottaisin mielelläni lisääkin, mikäli kuvat eivät olisi ongelmana. Jonkun verran kenneleitä tulin etsineeksi kun Ingan ostin, mutta yhteenkään lupapyyntöön ei ole vastattu juuta eikä jaata. Taitaa jäädä siihen se haave kasvatuksesta.
Tallin valmistumista suurempana saavutuksena pidän ainakin itse sivua, joka esittelee amerikanshetlanninponin rotuna. Sivusta tuli kovin erilainen verrattuna siihen mitä kuvittelin, mutta ehkäpä tämä sivu auttaa muitakin harrastajia tutustumaan rotuun.
Käännösvirheistä, asiavirheistä sun muista outouksista saa ja pitääkin huomauttaa! Shettisten historia on myös itselleni varsin tuntematon, joten mielelläni kuulisin siitäkin lisää mikäli kerrottavaa on.
En edes muista enää mistä idea omaan talliin miniatyyreja varten lähti. Sen hetken kuitenkin muistan kun tajusin, että miniatyyrithan ovat kuin arabialaisia pienoiskoossa. Siitä lähtien en ole saanut minejä mielestäni.
Pelkästään mineihin talli ei kuitenkaan keskity, sillä sivupääosaa esittävät amerikanshetlanninponit. Törmäsin rotuun useamman kerran minifarmeja selaillessani ja lopulta päätin ottaa niitä pienen lauman kasvatettavaksi.
Tallin asukaslauma ei rajoitu pelkästään poneihin, sillä tulin hankkineeksi pari kissaa ja koiran tallipihaa koristamaan. Ingan kanssa olenkin viime aikoina tutustunut virtuaaliseen koiramaailmaan ja tykästynyt neidin kanssa kilpailuun melkoisesti. Koiratanssi- ja tuholaistorjuntakalenterit ovatkin ainoita, joita jaksan kytätä säännöllisesti. Mukavan eron virtuaalimaailmaan tekee se, ettei kilpailuihin tarvitse rynnätä osallistumaan sillä sekunnilla kun kalenteri päivittyy. Luokat kyllä yleensä täyttyvät, mutta rauhalliseen tahtiin.
Amerikankääpiöterrierejä ottaisin mielelläni lisääkin, mikäli kuvat eivät olisi ongelmana. Jonkun verran kenneleitä tulin etsineeksi kun Ingan ostin, mutta yhteenkään lupapyyntöön ei ole vastattu juuta eikä jaata. Taitaa jäädä siihen se haave kasvatuksesta.
Tallin valmistumista suurempana saavutuksena pidän ainakin itse sivua, joka esittelee amerikanshetlanninponin rotuna. Sivusta tuli kovin erilainen verrattuna siihen mitä kuvittelin, mutta ehkäpä tämä sivu auttaa muitakin harrastajia tutustumaan rotuun.
Käännösvirheistä, asiavirheistä sun muista outouksista saa ja pitääkin huomauttaa! Shettisten historia on myös itselleni varsin tuntematon, joten mielelläni kuulisin siitäkin lisää mikäli kerrottavaa on.
perjantai 9. maaliskuuta 2012
Uudet yksityiset vol. miljoona
Minun oli tarkoitus tehdä tämä postaus vasta myöhemmin kun toisellakin kopukalla on sivut esittelykunnossa, mutta pääsin taas blogikirjoittelun vauhtiin enkä halua tuhlata tätä innostusta.
Tulin sitten taas hankkineeksi pari yksityistä, mutta tällä kertaa voin lohduttautua sillä että turhia hankintoja ne eivät olleet. Ensimmäinen niistä on jo pidempään etsimäni kaksipolvinen friisiläistamma morsiameksi Jasperille. Durenin myyntitopikkia kiertelin ja kaartelin pitkään, sillä olin jo kauan sitten harkinnut kysyväni sieltä tilausvarsaa. Olin täysin ihastunut Duren Oliveriin ja mikäpä sen hienompaa kuin huomata, että myytävissä varsoissa oli varsa juuri siitä yhdistelmästä mitä olin kaavaillut. Samassa topikissa oli kuitenkin vanhempiakin myytäviä ja Duren Tuijge kiinnitti heti huomioni. Noh, siinähän se tulos jo näkyykin.
KRJ-sijoitukset olivatkin tammalla jo valmiiksi kasassa joten ryhdymme tähtäämään laatista kohti. Lisäksi tamma lähtee nyt mukanani kokeilemaan valjakkoajon saloja. Näyttelyitäkin on jo muutamat kierrelty, mutta tuttuun NJ-tapaan tuloksia saa odotella. Erityisen jännittävää tästä tekee se, että tammalla on minun ottamat kuvat. Pitkään noitakin kuvia valitsin, sillä lähes joka ikinen tamma seisoi harja minuun päin ja rodulle ominaisesti se harja myös peittää kaulaa aika reippaasti...
Toinen tapaus on ikivanha oma kasvattini, morab-ori Ravenwood's Rascal. Pitkään on tämänkin herran kanssa emmitty mitä tehdään, mutta nyt päädyin vihdoin tekemään herrasta muutakin kuin nimen jälkeläislistoilla. Herran sivut ovat vielä vaiheessa, joten esittelen ne myöhemmin. Isänä toimii entinen hevoseni, upea vanhasukuinen morganherra Winterhill's Calgary ja emänä lempitammani Beldaran.
Rascal on syntynyt tilausvarsana Ravenwood Arabiansin viime metreillä. Pitkäänhän tuo on vain lorvinut paikallaan itse kunkin taukoillessa, mutta nyt herrasta olisi tarkoitus tehdä oikein kunnon yleisratsu. Yleensä hevoseni painottuvat johonkin lajiin ja saattavat kilpailla mielenvirkistykseksi toista, mutta Rascalin kanssa kokeilen nyt ihan uutta tapaa. Kilpailemme muun muassa helppoa koulua ja matalia esteitä, sekä westerniä ja askellajeja yleishevoselle sopivissa lajeissa.
Nyt ei enää ole yksityissuunnitelmia vähään aikaan. Toisin saattaa käydä, jos joudun hankkimaan itselleni kisattavaksi Hessulle jälkeläisnäytön. Seuraavaksi tässä kuitenkin odotellaan kesällä syntyvää lämminverivarsaa, josta aiemmassa postauksessa kerroinkin.
Tulin sitten taas hankkineeksi pari yksityistä, mutta tällä kertaa voin lohduttautua sillä että turhia hankintoja ne eivät olleet. Ensimmäinen niistä on jo pidempään etsimäni kaksipolvinen friisiläistamma morsiameksi Jasperille. Durenin myyntitopikkia kiertelin ja kaartelin pitkään, sillä olin jo kauan sitten harkinnut kysyväni sieltä tilausvarsaa. Olin täysin ihastunut Duren Oliveriin ja mikäpä sen hienompaa kuin huomata, että myytävissä varsoissa oli varsa juuri siitä yhdistelmästä mitä olin kaavaillut. Samassa topikissa oli kuitenkin vanhempiakin myytäviä ja Duren Tuijge kiinnitti heti huomioni. Noh, siinähän se tulos jo näkyykin.
KRJ-sijoitukset olivatkin tammalla jo valmiiksi kasassa joten ryhdymme tähtäämään laatista kohti. Lisäksi tamma lähtee nyt mukanani kokeilemaan valjakkoajon saloja. Näyttelyitäkin on jo muutamat kierrelty, mutta tuttuun NJ-tapaan tuloksia saa odotella. Erityisen jännittävää tästä tekee se, että tammalla on minun ottamat kuvat. Pitkään noitakin kuvia valitsin, sillä lähes joka ikinen tamma seisoi harja minuun päin ja rodulle ominaisesti se harja myös peittää kaulaa aika reippaasti...
Toinen tapaus on ikivanha oma kasvattini, morab-ori Ravenwood's Rascal. Pitkään on tämänkin herran kanssa emmitty mitä tehdään, mutta nyt päädyin vihdoin tekemään herrasta muutakin kuin nimen jälkeläislistoilla. Herran sivut ovat vielä vaiheessa, joten esittelen ne myöhemmin. Isänä toimii entinen hevoseni, upea vanhasukuinen morganherra Winterhill's Calgary ja emänä lempitammani Beldaran.
Rascal on syntynyt tilausvarsana Ravenwood Arabiansin viime metreillä. Pitkäänhän tuo on vain lorvinut paikallaan itse kunkin taukoillessa, mutta nyt herrasta olisi tarkoitus tehdä oikein kunnon yleisratsu. Yleensä hevoseni painottuvat johonkin lajiin ja saattavat kilpailla mielenvirkistykseksi toista, mutta Rascalin kanssa kokeilen nyt ihan uutta tapaa. Kilpailemme muun muassa helppoa koulua ja matalia esteitä, sekä westerniä ja askellajeja yleishevoselle sopivissa lajeissa.
Nyt ei enää ole yksityissuunnitelmia vähään aikaan. Toisin saattaa käydä, jos joudun hankkimaan itselleni kisattavaksi Hessulle jälkeläisnäytön. Seuraavaksi tässä kuitenkin odotellaan kesällä syntyvää lämminverivarsaa, josta aiemmassa postauksessa kerroinkin.
ARJ - kun mikään ei riitä
Tämä blogipostaus on hyvin myöhässä ottaen huomioon, että asiaa puitiin jo lähes kuukausi sitten. Kirjoittelen joka tapauksessa muutaman mietteen asiasta omaan blogiinikin.
Kuten monet varmaan huomasivat, htnettiin aloitettu ihan fiksu keskustelu Askellajiratsasts - kuoleva laji? kääntyi pian hyvinkin asiattomaksi syyttelyksi. Asiasta vääntämistä jatkettiin toisenkin topikin voimin ja tästä tuloksena ARJ:n sivut uudistuivat. Tulos ilmeisesti miellytti virtuaalikansaa mutta tapa millä se saavutettiin ei todellakaan miellyttänyt meitä ylläpitoa.
Keskustelun ollessa kuumimmillaan ihmettelimme mesessä Jasnyn kanssa sitä, miksi ARJ:lta tunnutaan vaativan suorastaan mahdottomia muihin jaoksiin verrattuna. Ei se, että pidämme kyseistä jaosta tee meistä yhtään sen enempää IRL-asiantuntijoita kuin NJ-tuomarointi tekee tuomareista rakenneasiantuntijoita. Totta on, että olemme perehtyneet asioihin ns. tavallista tallaajaa enemmän, mutta tietomme ovat yhtä lailla ahkeran googlettamisen varassa kuin kenellä tahansa.
Googlen käyttö on kuitenkin osoittautunut ylivoimaiseksi ja pian suuri kuoro vaatikin meiltä jo lajiesittelyitä. Asia esitettiin suorastaan hyökkäävään tapaan muutaman tahon toimesta ja meitä suorastaan syyllistettiin siitä, ettemme osaa lukea ihmisten ajatuksia. Minulle tuli täytenä yllätyksenä se, kuinka moni niitä lajiesittelyitä loppupeleissä kaipasi. Minkäänlaista viestiä ei ole ainakaan minulle tullut mailitse tai muutakaan kautta, jossa joku olisi ihmetellyt näitä asioita.
Vanhoille sivuille luokkakuvausten lisääminen ei olisi onnistunut, sillä sivut olisivat muuttuneet täydeksi sekamelskaksi. Tästäkin saimme syyt niskoillemme ja kuoro kitisikin nyt siitä, kuinka ulkoasu ei saa rajoittaa sisältöä. Meidänkö vikamme sekin nyt on, että entiset ylläpitäjät eivät tulleet ulkoasua tehdessään tällaista ajatelleeksi? Tässä ei voi kuin oikeasti ihmetellä mitä oikein olemme tehneet, että kaikki on yhtäkkiä meidän syytämme.
Asia ei mielestäni olisi muodostunut näin suureksi draamaksi, jos meitä olisi lähestytty asiallisesti asian tiimoilta. Suora syyttely nostaa kenen tahansa karvat pystyyn ja harvemmin siitä nätisti selvitään. Itse pyrin pitämään asiallista linjaa esiintyessäni jaoksen ylläpitäjänä (= kun keskustellaan jaokseen liittyvistä asioista), mutta täytyy myöntää että välillä se tekee todella tiukkaa. Monesti tekee mieli heittää asiallisuus roskakoriin ja ryhtyä vastailemaan täysin samaan sävyyn, kuin millä meille kommentoidaan.
Noh, voisinhan minäkin heittäytyä lähes lapselliselle tasolle ja purkaa turhautumistani yhtä suorasanaisena blogitekstinä, mutta en vain koe että se olisi enää tässä vaiheessa tarpeellista. Toivon kaikkien oppineen tästä jotain, erityisesti sen että me emme ole ajatustenlukijoita. Jos joku mättää, siitä vaan naputtamaan mailia ja lähestymään asian suhteen. Ei se auta yhtään mitään, että puoli vuotta asiaa haudotaan oman mielen perukoilla ja sitten läväytetään kaikki ilmoille kun joku toinen asiaa sivuaa.
Kuten monet varmaan huomasivat, htnettiin aloitettu ihan fiksu keskustelu Askellajiratsasts - kuoleva laji? kääntyi pian hyvinkin asiattomaksi syyttelyksi. Asiasta vääntämistä jatkettiin toisenkin topikin voimin ja tästä tuloksena ARJ:n sivut uudistuivat. Tulos ilmeisesti miellytti virtuaalikansaa mutta tapa millä se saavutettiin ei todellakaan miellyttänyt meitä ylläpitoa.
Keskustelun ollessa kuumimmillaan ihmettelimme mesessä Jasnyn kanssa sitä, miksi ARJ:lta tunnutaan vaativan suorastaan mahdottomia muihin jaoksiin verrattuna. Ei se, että pidämme kyseistä jaosta tee meistä yhtään sen enempää IRL-asiantuntijoita kuin NJ-tuomarointi tekee tuomareista rakenneasiantuntijoita. Totta on, että olemme perehtyneet asioihin ns. tavallista tallaajaa enemmän, mutta tietomme ovat yhtä lailla ahkeran googlettamisen varassa kuin kenellä tahansa.
Googlen käyttö on kuitenkin osoittautunut ylivoimaiseksi ja pian suuri kuoro vaatikin meiltä jo lajiesittelyitä. Asia esitettiin suorastaan hyökkäävään tapaan muutaman tahon toimesta ja meitä suorastaan syyllistettiin siitä, ettemme osaa lukea ihmisten ajatuksia. Minulle tuli täytenä yllätyksenä se, kuinka moni niitä lajiesittelyitä loppupeleissä kaipasi. Minkäänlaista viestiä ei ole ainakaan minulle tullut mailitse tai muutakaan kautta, jossa joku olisi ihmetellyt näitä asioita.
Vanhoille sivuille luokkakuvausten lisääminen ei olisi onnistunut, sillä sivut olisivat muuttuneet täydeksi sekamelskaksi. Tästäkin saimme syyt niskoillemme ja kuoro kitisikin nyt siitä, kuinka ulkoasu ei saa rajoittaa sisältöä. Meidänkö vikamme sekin nyt on, että entiset ylläpitäjät eivät tulleet ulkoasua tehdessään tällaista ajatelleeksi? Tässä ei voi kuin oikeasti ihmetellä mitä oikein olemme tehneet, että kaikki on yhtäkkiä meidän syytämme.
Asia ei mielestäni olisi muodostunut näin suureksi draamaksi, jos meitä olisi lähestytty asiallisesti asian tiimoilta. Suora syyttely nostaa kenen tahansa karvat pystyyn ja harvemmin siitä nätisti selvitään. Itse pyrin pitämään asiallista linjaa esiintyessäni jaoksen ylläpitäjänä (= kun keskustellaan jaokseen liittyvistä asioista), mutta täytyy myöntää että välillä se tekee todella tiukkaa. Monesti tekee mieli heittää asiallisuus roskakoriin ja ryhtyä vastailemaan täysin samaan sävyyn, kuin millä meille kommentoidaan.
Noh, voisinhan minäkin heittäytyä lähes lapselliselle tasolle ja purkaa turhautumistani yhtä suorasanaisena blogitekstinä, mutta en vain koe että se olisi enää tässä vaiheessa tarpeellista. Toivon kaikkien oppineen tästä jotain, erityisesti sen että me emme ole ajatustenlukijoita. Jos joku mättää, siitä vaan naputtamaan mailia ja lähestymään asian suhteen. Ei se auta yhtään mitään, että puoli vuotta asiaa haudotaan oman mielen perukoilla ja sitten läväytetään kaikki ilmoille kun joku toinen asiaa sivuaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)