perjantai 26. marraskuuta 2010

Kasvattihöpinöitä ja uusi tamma

Vihdoin ja viimein löysin innostusta touhuilla Qismatin kanssa. Syysvarsoilla on nyt viimein sivut, eipä niiden tekemisessä kestänytkään kuin kaksi kuukautta...
Toistaiseksi syysvarsat löytyvät vain kasvattilistalta, hevoslistoille pääsevät sitten niiden päivittelyn yhteydessä.

Tänä vuonna onkin syntynyt jo lähes neljäkymmentä kasvattia, aika hurja määrä. Suurin osa näistä neljästäkymmenestä on lähtenyt muualle, tosin pari varsaa on edelleen kauppaamatta. Syyskuussa ne taisivat kyllä kodin löytää, mutta eipä ole sivuja kuulunut enkä jaksa alkaa kyselemään peräänkään.

Olen jo hieman mietiskellyt mitä tehdä joulun kasvattien suhteen. Tarkoituksena oli suunnitella uusi kasvattierä joululle, mutta en enää ole asiasta niinkään varma. Se on varmaa, että joulun ympärillä syntyy muutama kotiin jäävä varsa, mutten tiedä kannattaako niitä sen enempää sitten tehtaillakaan kun arabipiireissä on nykyään hyvin hiljaista. Ehkä paria varsaa voisi yrittää muualle kaupata joululahjoina, pidän sitten itse jos eivät kenellekään kelpaa.


Lisäksi talliin saapui uusi tamma, laukkapainotteinen puolalainen Elvetek. Tamman kanssa olisi tarkoituksena jatkaa laukkaradoilla, mikäli vaan kilpaileminen sujuu. Tiedä vaikka innostuisin laukkatouhuista ja hankkisin muutaman laukka-arabin lisää.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Shafaqat al Qismat palautui

Suurtalli Amelien lopettamisen yhteydessä meille palautui viimevuotinen kasvatti, ori Shafaqat al Qismat. Tämä ori palautuu jo toisen kerran ja taas olisi uuden kodin etsiminen edessä.

Kauheasti en ole vielä ehtinyt miettiä mitä orin kanssa tekisi. Toisaalta herra olisi ihan kiva jättää kotiinkin, mutta toisaalta taas hevosia on jo muutenkin niin paljon että ilmankin pärjäisi. Ehkä kehittelen jotain myynti-ilmoitusta ja katson tuleeko tarpeeksi hyvää kotia. Kolmatta kertaa en välttämättä tahtoisi orin päätyvän takaisin.


Shafaqatin isä on hieno vanhasukuinen Talal al Shahir ox. Kilpailumenestystä orilla ei paljoa ole, mutta suku kyllä korvaa puutteen. Emänä on meidän Antarcticaa al Johara, joka edustaa hieman erikoisempaa vanhaa sukua.

Vanhempiensa perusteellahan Shafaqatista on moneksi. Yleispainotteinen isä ja westernpainotteinen emä tuovat orille varmasti potentiaalia vähän joka lajiin. Omien tietojeni mukaan ori ei ole kilpaillut ollenkaan.

Alun perinhän tämän hevosen piti olla ihan ensimmäinen kasvatti, joka meille kotiin jää. Sivuja en kuitenkaan millään saanut silloin aikaan, joten päätin parhaaksi myydä orin. Ehkä olisi pitänyt jättää se kotiin jo silloin. Noh, nähtäväksi jää miten orin käy.

Suurtalli Amelie lopettaa

Pitkän hiljaiselon jälkeen suurtalli Amelie kokee loppunsa. Todella harmillista nähdä näinkin hyvän kasvattajan poistuvan virtuaalimaailmasta, mutta sellaista se elämä on. Tosiasiassa tätä hieman jo odotinkin, onhan talli ollut täysin hiljainen lähes koko tämän vuoden.

Tämä tarkoittaa sitä että meille Dalekiin palautui läjä hevosia. Muuten olisin voinut antaa näiden päätyä minne tahansa, mutta ajattelin helpottaa vvenlan hommaa hoitamalla omien kasvattieni myynnin itse. Täytyisi varmaan hieman katsella noita hevosia, josko niistä jokin jäisi meille asustelemaan.


Harvinaisten puolella on ollut jo pitkään hyvin hiljaista. Oma innostuksenikin on viime aikoina ollut täysin ravureissa ja satunnaisesti yksityishevosissani. En viitsi mitään stressiä ottaa tästä innostuksen puutteesta kuitenkaan, ei se talli siihen kaadu ettei jatkuvasti jotain tapahdu.

Olen viime aikoina mielessäni pohtinut uutta suururakkaa, nimittäin Dalekin ulkoasun vaihtamista. Muuten kyllä pidän nykyisestä, mutta se ei taida olla hirveän käyttäjäystävällinen. Tähän urakkaan tulisi kyllä kulumaan aikaa, sillä vähitellen joudun keskittymään kevään yo-kirjoituksiin. Qismatkin on ihan kaaoksessa, ja sitä pitäisin melkein tässä tapauksessa tärkeämpänä kunnostettavana.

Karsintatuloksia ja B-ponimestaruus

Mikä ihme siinä on, että niitä hevosia on ihan pakko ilmoittaa suurlähtöihin vaikka tietää jo valmiiksi ettei ne kuitenkaan pärjää? Sitten odotellaan tulokset ja suorastaan ärsyynnytään, kun omat ennustukset kävivät jälleen toteen.


Derbyn ensimmäisestä karsinnasta saatiin viimein tulokset. Kuten tämän tekstin aloituksesta voi päätellä, meidän hevosilla ei sujunut meno sitten yhtään. Clarity Demo juoksi kahdeksanneksi eli oikeastaan viimeiseksi, sillä hylkäyksiä tapahtui yllättävän monta. Karsintalähdön voittaja, Taikasumun Tallin MF Chorale ei ainakaan minua yllättänyt, täytyypä sanoa että olisin yllättynyt siinä tapauksessa, että kyseinen tamma ei olisi voittanut.
Suomenhevosten karsintalähtö oli vielä suurempi pettymys, sillä Silvia Lunedin matka päättyi hylkäykseen.

Toisesta karsinnasta tuloksia ei ole vielä tullut, niitä odotellessa. Harmittaa kyllä kovasti tuo Clarityn huono esitys, pohdin tässä parhaillaan tamman ilmoittamista Derby Selectioniin - kunhan siitä saadaan kutsu esille. Tiedän tamman pystyvän parempaan, mutta huonoja päiviä on hankala ennustaa.


Seuraava tulevien pettymysten aihe onkin sitten B-ponimestaruus, joka juostaan Narrilaivassa ensi sunnuntaina. Meiltä mukaan ilmoitettiin tamma Cha Vhicy Cha MB, jolle tämä lähtö tulee hyvin todennäköisesti olemaan uran viimeinen. Toiveissa onkin, että tämä viimeinen lähtö sujuisi hyvin. Ihmeitä en silti viitsi odottaa, mutta kukapa tietää.

Pikku B-ponimestaruuteen meiltä lähtee oripojat Rox Edison B ja JL Rød Sjøslange. Näiden kahden suhteen en yhtään tiedä mitä odottaa. Näistä kahdesta Rox Edison on se paremmin pärjännyt, lähes joka lähdössään ori on juossut rahasijoille. Lucas ei ole pärjännyt yhtä hyvin, mutta satunnaisesti on tämäkin ori yllättänyt. Useimmiten tuntuu käyvän niin, että jos nämä kaksi ovat samassa lähdössä niin toinen löytyy kärkipäästä ja toinen joukon hänniltä.


Se kilpailuista. Tekemislistalla on jo pitkään ollut varsojen teettäminen, muutaman haluaisin saada ihan myyntiinkin saakka jo vähitellen. Sopivia hevosia kyllä löytyy, mutta oma saamattomuus tuntuu kovin ylitsepääsemättömältä. Ehkä tämän viikon loppupuolella voisi yrittää saada jotain aikaan, alkuviikko mennyt matematiikan kokeeseen valmistautuessa.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Esittelyssä yksityishevoset

Vaihteen vuoksi jotain ratsuhöpinääkin tänne blogiin. Nyt siis esittelyssä yksityishevoseni, joita on kertynyt aika mukava läjä.

Alun perin en mitään yksityisiä edes ajatellut, saahan Dalekiin tungettua vaikka ne kiharakarvaiset intianvinkuponit. Kuitenkin alkoi tehdä mieli hommata hevonen, jonka kanssa voisi ottaa rennosti ja kirjoitella päiväkirjaa sun muuta. Siispä hankin yksityisen. Pian ilmestyi toinen, sitten kolmas ja lopulta niitä olikin jo monta ja lisää tuntuu tulevan. Päätavoitteena lähes kaikkien yksityisten kanssa on YLA, yleensä vielä lisäksi eri jaosten laatuarvostelut.

Aloitetaanpa siis esittelyt.


Ensimmäisenä vuorossa on tämän hetken ehdoton silmäteräni, irlannincobtamma Zelda's Charonna eli Ronja. Tamma perustuu löyhästi kuvissa olevaan kaverini hevoseen. Jo jonkun aikaa olin pohtinut sopivan irlannincobin hommaamista, jotta päästäisiin kokeilemaan kuinka tamman kuvilla pärjäisi NJ:ssä (kiva huvi, kyllä vain). Juuri ennen Ronjan löytymistä olin kaivellut vähäiset irkkukasvattajat läpi löytämättä mitään kivaa yhdistelmää. Kesällä kuitenkin sattui silmiini Zeldan myyntitopic, jossa Ronjaa kaupattiin. Jokin kyseisessä varsassa vain vei mennessään, ja oli pakko tehdä tarjous. Ronja lähtikin mukaani, ja nyt kuljemme yhteistä taivalta reaali-ikääntymisen merkeissä.

Reaali-ikääntyminen on juuri se paras tapa muutamastakin syystä. Ensimmäisenä on vaikka se, että kuvien tamma on itsekin vajaa kolmevuotias. Toiseksi, helppo ottaa koko puuha rennommin kun ei ole kaamea kiire ikääntymisen suhteen. Välillä vähän harmittaa kun tekisi mieli touhuta tamman kanssa vaikka mitä, mutta ikä ei anna myöten.
Pitäisikin viimein saada aikaan, tehdä htnetiin topikki ja kysellä vähän mitä nuoren hevosen kanssa voisi touhuta.


Seuraavaksi uusi silmäteräni Wietse fan Lycan, Wietse näin lyhyemmin. Joku tässäkin orissa vain sytytti, ja se oli pakko saada. Wietsen tekstejä en ole vieläkään saanut aikaan, kirjoittamisintoni tuntuu olevan talvilomalla. Eiköhän nekin sieltä joskus ilmesty...

Wietse oli jo mukavasti kilpaillut minulle tullessaan ja olipa herralla taskussa muotovaliokin. Nyt kisailu jatkuu koulun ja valjakon osilta, tosin hieman vähäisenä sillä en ikinä tunnu päätyvän jaosten sivuille ennen kuin kaikki sopivat luokat ovat täynnä. Tavoitteena Wietsen kanssa on kuitenkin YLAn lisäksi KRJ:n ja VVJ:n laatuarvostelut. Hieman olen tulevaisuuttakin miettinyt, joten kunhan näistä on sijoitukset maksimissa niin lähdemme Wietsen kanssa westerniä kokeilemaan.


Seuraavaksi lyhyeen esittelyyn pääsee puoliveriori Don Camillo DECR eli Milo. Pitkään vinguin Sorailta omaa koristeponia vaikken puoliverisistä pahemmin pidä, mutta Milo on kiva. Herra on hieman laiminlyöty kylläkin, tekstejä en ole edes harkinnut. Muutamaan kisaan tuo on sentään taidettu ilmoitella. Kunnon kuvatkin pitäisi etsiä, tai edes lisäkuvia.


Puoliverilinja jatkuu, jännä että näitäkin löytyy vaikken kauheasti puoliverisistä pidä. Seuraavaksi kuitenkin vuorossa orikaksikko Hazard HRW ja Rocker SIN. Holsteinori Hazard tuli sattumalta minulle, näin myynti-ilmoituksen herrasta enkä voinut vastustaa. Estehevonen onkin jännää vaihtelua, taidan omistaa enimmäkseen kouluratsuja.
Trakehnerori Roki on hienon Evergreyn kasvatti, ja lukeutuu myös vanhimpien hevosteni joukkoon - herra on ollut minulla varsasta asti.

Näiden kahden sivut ovat kaamean retuperällä, ulkoasut pitäisi vaihtaa ja mitä kaikkea vielä.


Viimeisenä muttei todellakaan vähäisimpänä ihka ensimmäinen yksityishevoseni, suomenhevosruuna Tunturipuro eli Tuukka. Tuukka perustuu myöskin kuvissa olevaan hevoseen, joka on kaverini entinen hevonen. Tuukan ostin kasvattajaltaan todella kauan sitten, jonka jälkeen ruuna on roikkunut mukana erittäin sitkeästi. Ei tästä ruunasta voisi eroon hankkiutua, jo kuvien hevosen takia tunnearvo on suuri.

Tämän tekstin kirjoittamisen aikana Tuukan sivuilla on vielä vanha ulkoasu, sekin tulee muuttumaan Ronjan ja kumppaneiden sivujen mukaiseksi.



Noh, tulipahan nämäkin esiteltyä. Lisää on ehdottomasti tulossa, sillä kaikenlaisia suunnitelmia on jo vireillä. Kirjoittamisesta pitävänä tarinapainotteiset yksityiset tuovat harrastamiseeni todella mukavaa vaihtelua.

Yksityisten pidon ehdoton ongelma on sopivan kotitallin löytäminen. Ehkä olen vain nirso, mutta useita talleja selanneena vain kaksi miellyttävää on sattunut silmään - yksi on pidemmällä tauolla ja kuolleelta vaikuttaa toinenkin. Kunhan saan Tuukan sivut kuntoon, teen etsintätopikin htnetiin ja toivon, että ne helmet löytyvät tästä satojen virtuaalitallien merestä.

Historiapohdintaa

Qismatin päivitys on edelleen erittäin jäljessä, ei millään meinaa löytyä aikaa ja jaksamista päivittää noin yhdeksän AHAC-shown tuloksia useammalle kymmenelle hevoselle - kai noita kilpailevia alkaa jo viitisenkymmentä olla. Vähitellen sitä kyllä tässä yritän päästä aloittelemaan.


Sattuipa tässä jälleen silmääni hevoset.comissa erään Ravenwood Ranchin esittely. Pieni ärsytyksenpoikanen heräsi jälleen, pidin nimittäin Ravenwood Arabians -nimistä tallia joka toimi joskus vuoden 2005 paikkeilla. Vaikkei tämä uusi Ravenwood täysin saman niminen olekaan, pistää se silti ärsyttämään. Pitäjälle tästä tallin perustamisen jälkeen huomautinkin, mutta ei tuntunut liikuttavan.

No, epäsuorasti tästä otsikon asiaan. Joskus näkee, että virtuaalitallien etusivuilla kerrotaan kyseisen tallin olevan perustettu vuonna 200jotain, tosin eri nimellä. Useamman nimen- ja toimintamuodonvaihdoksen jälkeen onkin sitten päädytty tällä hetkellä elossa olevaan talliin, mutta tallin sanotaan olevan perustettu sinä vuonna 200jotain, jolloin se ensimmäinen talli perustettiin. Itse en oikein tiedä mitä mieltä tästä olisin, sillä eihän talli silloin ole se talli, joka kauan sitten perustettiin vaan ihan eri talli - olkoonkin että hevoset saattoivat siirtyä tallin mukana.

Jos tätä toimintatapaa käytettäisiin, voisin väittää Qismatin olleen toiminnassa jopa vuodesta 2005, eli Ravenwood Arabiansin ajoista lähtien. Tämän voisi perustella sillä, että osa nykyisistä hevosista on ollut mukana touhusta jo Ravenwood Arabiansista asti. Beldaranin ostin varsana muistaakseni suoraan Ravenwoodiin, ellen jopa aikaisemmin. Laku ja Picasso asuivat Ravenwoodissa, Remus taas on sen tallin kasvatteja.

Tarkalleen en muista kuinka monta kasvattia Ravenwood's -liitteen alle syntyi, sillä tallin sivut hävisivät geon mukana. Varsoja on kuitenkin syntynyt jo toukokuussa 2005. Remuksen lisäksi yhtään Ravenwoodilaista ei taida enää olla liikenteessä. Tämän postauksen myötä tosin olen alkanut miettimään jonkun vanhan kasvattini henkiin herättämistä. Yleensä en tätä henkiinherättelyä kannata, mutta muutama todella kivasukuinen kasvatti Ravenwoodissa syntyi joista olisi ainakin minulle iloa nytkin.


Sattuipa tässä selatessa silmiini erään vanhan kasvattini, Pilviponin Papillonin jotkut sivut. Kasvattaja on näemmä väärin merkitty, mutta tamma syntyi Pilviponin Tallissa. Emä Beata oli mukana Ravenwoodissa, mutta muistaakseni lopetettiin tallin lopettamisen jälkeen. Ehkä Qismatin juuret ovatkin jo Pilviponin Tallissa asti?

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Derby käynnistyy!

Tunnelmat ovat meilläkin korkealla Derbyn käynnistymisen myötä, sillä tänä vuonna meiltäkin löytyy sopivia hevosia osallistumaan. Tänä vuonna Derby juostaan Speed Valleyssa, jossa viime viikonloppuna jo oltiinkin Tammasuosikin tunnelmissa.

Tammasuosikki oli siis kuudes päivä tätä kuuta. Meiltä lämminveristen tammasuosikkiin osallistui Clarity Demo ja suomenhevosten tammasuosikkiin viime postauksessa mainittu Silvia Luned. Toiveet olivat korkealla erityisesti Clarityn kohdalla. Silviasta en ollut ollenkaan varma miten tamma pärjäisi, niin tuore tuttavuus kun on.

Ensimmäisenä juoksivat lämminveriset. Clarity Demo ei osoittautunut pettymykseksi, vaan tuli toiseksi! Voitto oli todella pienestä kiinni, joten hyvin tyytyväisiä olemme. Jännityksellä seurattiin myös suomenhevosten lähtöä, Silvia sijoittui lopulta seitsemänneksi. Ei hullummin sekään.


Ensimmäisen ja toisen karsinnan kutsut julkaistiin ja ilmoittautumiset laitoin juuri lähtemään. Clarity Demo ja Silvia Luned osallistuvat ensimmäisiin karsintalähtöihin. Clarityn kohdalla odotukset ovat jälleen korkealla, ja tätä lähtöä tullaan jännittämään varmasti vielä enemmän kuin tammasuosikkia (vaikka eihän meidän tuurilla pärjätä sitten ollenkaan...).

Toiseen karsintalähtöön osallistujia pitikin pohtia hieman enemmän. Lopulta päädyin ilmoittamaan lämminveristen karsintaan juuri sopivasti ikääntyneen Crimson Ninjan. Ninjan meno on hieman hidastunut viime aikoina ja nähtäväksi jää, onko tammasta kovatasoiseen lähtöön näin varhain. Suomenhevosten karsintaan osallistujaa pyörittelinkin pitkään mielessäni, sillä sopivia ehdokkaita oli pari kappaletta. Koko päivän tätä tulin pähkäilleeksi, mutta lopulta mukaan heitin Pohjan Iskun.


Nyt ei sitten enää muuta voi kuin jännityksellä odotella tuloksia.