perjantai 30. lokakuuta 2009

Ravikuulumisia

Olen nyt todella innostunut ravitouhuista, ja jännityksellä odottelen ravien tuloksia ja seuraan hevosteni pärjäämistä.


TG Trottersin hevosmäärä on kasvanut kahteentoista, joista puolet on suomenhevosia ja puolet lämminverisiä. Kuusi kisaamatonta tapausta kävivät Sagatum Trottersissa koelähdössä, ja jokainen pääsikin läpi. Ensimmäiseen lähtöönkin on nämä tuoreet tapaukset ilmoitettu, tuloksia ei vain vielä ole.

Kisaavien rintamalla menestys on vaihtelevaa. Impasse voitti tänään lähtönsä, mistä suorastaan järkytyin. Olin jo täysin valmistautunut siihen, ettei tästä orista mihinkään ole, ja pohdiskelin uudelleenkoulutuksen suuntaa. Taisi herra pelästyä suunnitelmiani.

Integrityn menestys on tasaista, vaikka huonompiakin päiviä on ollut. Tähän tammaan olen kuitenkin todella tyytyväinen, kymmenestä lähdöstä (koelähtö mukaan lukien) tamma on napannut kaksi voittoa, kaksi kakkossijaa ja yhden neljännen sijan. Vain kahdessa lähdössä tamma ei ole yltänyt rahasijoille. Laukkaherkkyyttäkin Integrity on alkanut osoittaa, mutta hylkäykseen saakka tämä ei ole vielä johtanut. Pidetään peukut pystyssä.

Suomenhevostamma Pohjan Akka on osoittautunut lieväksi pettymykseksi, vaikka varsinaisia kilpailuja onkin vasta kolme takana. Näistä yksi on kuitenkin johtanut hylkäykseen, ja toinen keskeytykseen. Onkohan tamma Impassen tavoin hitaasti kehittyvä? Toivotaan.

Nuori lämminveritamma Tears Falling Down osoittaa myös hitaan kehittyjän merkkejä. Hylkäyksiä ei ole tullut, mutta maaliin on tultu lähinnä loppujoukoissa. Tässä kuitenkin voidaan luultavasti laittaa asioita nuoruuden piikkiin.

Taikasumun Tallilta meille rantautunut yksitoistavuotias Taikasumun Cloria on osoittautunut mukavaksi tapaukseksi. Entisellä omistajallaan tamma oli kilpaillut ahkerasti, saavuttaen jopa ennätyksen 25,0. Ensimmäinen tauon jälkeinen (ja myös ensimmäinen meidän omistuksessa kisattu) startti toi kakkossijan, joten hyvältä näyttää. Clorian kanssa olisi tarkoitus kierrellä vähän isompiakin lähtöjä, kun ennätys sen kerran sallii.


Sellaista ravirintamalta.

Ei kommentteja: