torstai 21. heinäkuuta 2011

NDM 2011: Chance I Serie & ravuriuutisia

NDM-sarja on nyt jäänyt hieman jälkeen mutta niin tuntuu jääneen koko NDM kilpailunakin. Olen tässä jo itsekseni hieman ihmetellyt minne kilpailun järjestäjä on kadonnut. Ensimmäinen semifinaali Sprint Test piti juosta 10. päivä eli kymmenen päivää sitten, mutta lähdön sisältävää kilpailua kutsuineen ei ole näkynyt. Toivon mukaan tämä ei tarkoita koko NDM:n viivästymistä.

Mutta sitten asiaan. Ensimmäinen bonuserä Chance I Serie juostiin 15.07. eli viime perjantaina. Aluksi en meinannut ilmoittaa lähtöön yhtään hevosia, mutta lopulta päädyin kuitenkin nakkaamaan Mimosa JM:n ja Just Fine DDD:n. Kyllä kannatti, tammat nimittäin juoksivat toiseksi ja kolmanneksi ja näin ollen Mimosa JM pääsee osallistumaan Festival Raceen.



Muita ravuriuutisia voisin hieman kertoilla näin blogin välityksellä, sillä en tunnu löytävän aikaa tai jaksamista hevosten sivujen päivittelyyn.

Viime aikoina suurlähtöjä on taas juostu tasaista tahtia. Tulituulen Mustasurma varsinkin on kunnostautunut tässä touhussa, orilla on nimittäin haavissa viime vuotisen N.I.N. Rattopoika -muistoajon voitto sekä samaisesta suurlähdöstä tämän vuoden puolelta toinen sija! Ori on ehdotttomasti yksi parhaiten menestyneimpiä hevosiamme ja minulla onkin vahvat odotukset orin suhteen. Jännityksellä odotan tämän vuoden kuninkuusraveja, sillä aion orin ehdottomasti ilmoittaa sinne mukaan.

Ghosthunter Burn juoksi viimeisen ei-NDM-lähtönsä 08.07. Kerystonissa pidetyssä Fasterajo 2011 -lähdössä. Ori tuli hienosti toiseksi, ei hassumpi tapa jättää raviradat - vaikkakin vain puolivirallisesti vielä toistaiseksi.

Ei kommentteja: