maanantai 8. elokuuta 2011

Kasvattajakruunu 2011 ei tuonut menestystä

Kasvattajakruunusta saatiin vihdoin tulokset viikonlopun aikana. Meiltä ilmoitetut luettelinkin jo viime viestissä, kaikki pääsivät karsintoihin Love Addict TUM:ia lukuunottamatta. En ollut aiemmin yhtään ajatellut asiaa ja vasta nyt heräsinkin siihen, että orilla todella on täysin epärealistinen ennätys. Ennätys oli juostu viime vuoden puolella, aikana jolloin olin vielä varsin aloittelija ravipuuhissa. Noh, hyvä oli saada huomautusta asiasta viimein.


Sitten itse kasvattajakruunuun. 2v lämminveristen ja 3v suomenhevosten karsintoja ei järjestetty vaan mentiin suoraan finaaliin, mutta 3-4v lämminveriset ja 4-5v suomenhevoset kiersivät karsintojen kautta. Kummatkin ikäluokat jaettiin kahteen karsintalähtöön.

Ensimmäisessä 3-4v lämminveristen karsintalähdössä meidän Crimson Ninja juoksi kuudenneksi ja oli näin viimeinen, joka siitä lähdöstä finaaliin asti pääsi. Lähtö sujui tammalta hyvin vahvasti, mutta laukalle sortuminen hidasti menoa ja pudotti tamman muutamaa sijaa alemmas.
Toisessa 3-4v lämminveristen karsintalähdössä Clarity Demo saavutti viidennen sijan ja myös paikan finaalista.

Ensimmäisessä 4-5v suomenhevosten karsinnassa ainoana meiltä Pohjan Iisa otti neljännen sijan ja myös finaalipaikan. Toisessa 4-5v suomenhevosten karsinnassa Täyskäsi TG nappasi komeasti kolmannen sijan ja finaalipaikan. Pohjan Isku jäi seitsemänneksi ja ensimmäiseksi, joka ei enää jatkoon päässyt.


Varsinaisissa kasvattajakruunu -lähdöissä menestystä ei tullut juurikaan mainittavasti. 2v lämminveristen kasvattajakruunussa Tierra's Failure osoittautui kerrankin joksikin muuksi kuin nimensä veroiseksi, sillä ori nappasi kolmannen sijan.

Seuraavana vuorossa oli 3v suomenhevosten kasvattajakruunu, jossa ikävä kyllä Tähti-Sulo TG laukkasi itsensä hylätyksi. Kekan Metsänneitsytkin laukkasi kerran ja jäi seitsemänneksi rahasijojen ulkopuolelle.

4-5v suomenhevosten kasvattajakruunussa Täyskäsi TG piristi hieman, sillä ori sijoittui neljänneksi. Pohjan Iisa tuli perässä viidennelle sijalle.

3-4v lämminveristen kasvattajakruunussa saimme pettyä jälleen, sillä Clarity Demo jäi seitsemänneksi ja Crimson Ninja yhdeksänneksi.

Menestystä ei siis meille juurikaan tullut, vaikka toisaalta en sitä odottanutkaan. Pitäisi varmaan pistää valmentaja vaihtoon, kun ei nuo kopukat näy kulkevan.


Kasvattajakruunun tulokset herättivät keskustelua ht.netin ravikeskustelussa. Itse tulokset katsottuani olin hyvinkin katkera siitä etteivät omat hevoset pärjänneet ja kieltämättä hieman ihmetytti järjestäjän hevosten keikkuminen voittopalleilla, mutta eipä silti olisi tullut mieleeni lähteä huijauksesta syyttelemään. Näiltä syytöksiltä olisi kuitenkin helposti vältytty sillä, että järjestäjä olisi hankkinut jonkun ulkopuolisen henkilön arpomaan lähdöt, kuten yleensä suurlähdöissä on tapana toimia jos omia hevosia on mukana. "Itsetekemisen tyyliin (usein keskellä yötä) ei istu (satunnaisten) arpojien etsiskely" -kommentti vaikuttaa minusta vain oudolta selittelyltä, sillä ht.netissä liikkuu väkeä öisinkin. Ei ole siis siitä kiinni, etteikö niitä arpojia saisi jos viitsii vain etsiä. Jos vähän viitsii joustaa "itsetekemisen tyylistään", ei tarvitse myöhemmin pahoittaa mieltään nimimerkittömien syytöksistä.


Noh, se siitä. Itse en jaksa uskoa että näinkin arvostettu henkilö sortuisi vilppiin suurlähtöjen tuloksissa, vaikka tulokset minua harmittavat. Aina ei onni satu kohdalle, ja onhan se jo moneen kertaan todettu kuinka puolueettomia arvontakoneet lopulta ovatkaan.

Ei kommentteja: