lauantai 9. helmikuuta 2013

Heipähei virtuaalimaailma

Viimeisin kirjoitus tähän blogiin on tehty 21.08.2012, aikana jolloin olin juuri aloittanut uudessa koulussa. Nyt on jo helmikuu. Kylläpä aika lentää!


Virtuaalihommat pääsivät unohtumaan täysin koulun vietyä mukanaan. Asun koulun asuntolassa ja minulla on huonekaveri, enkä ole oikestaan vieläkään valmis paljastamaan totuutta kaikista harrastuksistani näille ihmisille. Suurin osa viikonlopuista kului ja kuluu edelleen töissä, joten aikaa koneella elämiselle on jäänyt yllättävän vähän.

Virtuaalimaailmaan pistäydyin pitkästä aikaa tuossa tammikuun loppupuolella, kun sain mailista lukea ARJ-kalenterin olevan ongelmissa. Olipahan tosi mukava yllätys joutua sitä kautta huomaamaan, että kalenteripäivittäjämme oli kadonnut kuin tuhka tuuleen ilmoittamatta yhtään mitään minulle tai Jasnylle. Tilannehan siis on se, että me kummatkin taukoilemme virtuaalipuuhista, joten tämä tilanne pääsi syntymään suorastaan ikävän helposti.

Nyt on kuitenkin tilanteena se, että VRL:n puolesta etsitään jaokselle uutta kalenteripäivittäjää. Aion myös itse pyrkiä vilkaisemaan jonoa edes kerran viikossa, jotta moista tilannetta ei enää pääsisi syntymään.

Muiden asioiden suhteen myös itse askellajijaos viettää pientä hiljaiseloa. Todennäköisesti palaamme aktiiviseen toimintaan sen myötä, kunhan jaosten sivut pääsevät siirtymään VRL:n yhteyteen.


Kalenteriongelmien myötä päädyin myös pitkästä aikaa ht.netin virtuaalipuolelle tutkiskelemaan maailman menoa. Vähitellen tässä alkaa jo pieni innostuksen kipinä herätä ja ajattelinkin, josko sitä aloittaisi heräilyn Rainmakerin kautta. Miniponit innostavat edelleen kovasti, joten jos tästä alkaisi vähitellen jotain kehittymään.

Muiden tallien tilannetta en halua edes ajatella, sillä ne ovat niin pahasti pölyn peitossa ettei koulun sikalakaan vedä sille vertoja. Rainmaker on kuitenki näistä se helppohoitoisin, joten siitä on hyvä aloittaa. Ehkä tässä pääsisi jossain vaiheessa siirtymään myös yksityisten kimppuun, kukapa tietää.

Ei kommentteja: