Elän itse ihan vakituisesti horroksessa virtuaalihommien suhteen ja touhuilen lähinnä sitä mitä huvittaa, silloin kun sattuu huvittamaan ja sen verran kuin jaksaa. Viime aikoina kaikki kiinnostus on ollut täysin minien parissa, olen jopa useamman tuontiponin saanut ihan itse kehiteltyä.
Vaikka nyt kuinka olenkin mineihin rakastunut, on arabialainen nyt ja aina se ykkösrotuni. Siispä en voi jättää huomioimatta viime aikojen varsin ikäviä tapahtumia. Tämän vuoden puolella jo kaksi merkittävää kasvattajaa, Shyalian Päivie ja Widin shonna, ovat lopettaneet harrastuksen. Virtuaalimaailma on menettäny kaksi kasvattajaa, jotka ovat rodun eteen tehneet töitä ja ennen kaikkea ymmärtäneet, kuinka tärkeää rodun historian säilyttäminen on.
Arabialaisten tilanne on nyt sellainen asia, mistä voisin vaahdota vaikka loputtomiin - varmasti tulevaisuudessa on tulossa lisää blogitekstejä aiheesta. Olen jo oikeastaan koko kevään purkanut tuntojani Jasny-paralle aiheesta, sillä synkkäähän tämä on. Arabikasvattajia ei koskaan ole ollut paljoa, mutta tilanne tuntuu vain synkkenevän.
Ehkä sitä pitäisi itsekin hieman aktivoitua taas arabien kanssa. Monesta muustakin syystä kuin laiskuudesta olen näiden kanssa pitänyt hieman hiljaiseloa, mutta tilanne tästä tuskin tulee muuttumaan. Milläköhän sitä saisi markkinoitua arabeja suuremmalle yleisölle, ja kaiken lisäksi niitä (monelle jo kirosanan asemassakin olevia) "kammottavia" domesticeja, jotka sisältävät leijonanosan rodun virtuaalisesta historiasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti