keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Missä mennään - tallien kuulumiset

Blogin kirjoitus on viime aikoina ollut suunnilleen yhtä aktiivista kuin virtuaaliharrastukseni. Viime aikoina tosin on taas innostus heräillyt, johtunee siitä että nyt työttömänä on enemmän aikaa kyllästyä ja alkaa virtuaaliheppailukin taas houkutella. Ajattelinpa että voisi pitkästä aikaa olla kiva tehdä pikku katsaus siihen, missä tallini oikein menevät.



al Qismat Arabians aloittakoot. Talli sai uuden ulkoasun jo ikuisuus sitten, pääsivut ovatkin kunnossa mutta hevosten sivujen kanssa jumittaa. Homma olisi sinänsä helppoa, sillä suurimman osan tiedoista saa suoraan copypastella uusille sivuille. Samalla aion kuitenkin päivittää joka hevosen sivut ainakin jälkeläisten ja sukutaulun osalta. Uusimpana päätöksenä tuli se, että AHAC-tuloksista näkyvillä on enää vain meriittibanneri. Harkitsin myös linkkiä hevosen omaan profiiliin, mutta se sitten tipahti menosta pois.
Sivujen vaihdon kanssa mennään nyt siinä, että puolalaiset ja venäläiset ovat ok. Egyptiläisten ja domesticien kanssa olisi tarkoitus jatkaa aina kun intoa riittää.

Suurimpia muutoksia on varmaankin se, että muiden rotujen kasvatus tippuu kokonaan pois. Eipä siitä oikein koskaan mitään tullut ja nyt kun Wolf Creek pyörii, tuntuisi tyhmältä pitää esimerkiksi quartereita ja saddlebredeja kahdella eri tallilla. Muun rotuiset siirtyivät/siirtyvät (kunhan saan aikaan) siis Wolf Creekin puolelle. Anglojen kanssa ollaan tosin vielä vähän kahden vaiheilla että minne ne survon.

Uusia hevosia on saapunut jonkun verran. Aikanaan shonnan lopetellessa harrastusta olin jo kovasti häneltä toivomassa pientä arabilaumaa, mutta se homma kuoli kasaan aika pian. Shonna pistäytyi kuitenkin yhdessä vaiheessa vielä arabikeskustelussa ja sain kuin sainkin laumani! Puolalaisten osasto kasvoikin viidellä Widin kasvatilla, yhdellä Rayadin kasvatilla, yhdellä Dahabulaisella ja yhdellä Star Avenuen O Bey -kasvatilla. O Bey Cobolt onkin yksi niistä joista olen eniten innoissani, sillä aikanaan ensimmäisiä O Bey -hevosia hankkiessani Cobolt oli yksi niistä joita kuolasin. Eipä ori silloin meille päätynyt, mutta onneksi sain iskettyä kynteni oriin nyt myöhemmin!

Yksi toinen mainitsemisen arvoinen uusi tulokas on Khadizja al Rayad, joka Jaeden Arabiansin raunioilta päätyi vielä minulle. Kiitokset vielä tangerinelle ja Jasnylle hienosta tammasta!



Wolf Creek Ranchin kanssa on viime aikoina tullut touhuttua jonkun verran. Muutamia national show horseja olen saanut Qismatista siirreltyä, kuten myös parit saddlebredit. Tulijoitahan on edelleen enemmän kuin tarpeeksi, kunhan vain joskus löytyisi kunnolla motivaatiota saada hommat sujumaan.

Yhtenä suurena saavutuksena on mainittava se, että reipastuin tässä jokin aika sitten ja kaikki meidän hevoset on nyt rekisteröity! Sain jopa Jasnyn vainottua rekisteröimään hevosia, niin sain sitten kivasti meidän Hawalaisetkin rekisteriin vanhempien rekisteritunnusten kera. Nyt VRL rekisteri näyttääkin iloista lukua - 478 hevosta. Tiedän kuitenkin sieltä puuttuvan tuhottomasti hevosia, sillä esimerkiksi Qismatin hevosista taitaa olla rekisteröitynä ehkä puolet.

Kasvattimyyntiä olen suunnitellut tässä jo pidemmän aikaa. Pitäisi vain ensin pohtia että millaiset rodut mahtaisivat mennä kaupaksi. Perinteisiä askellaji- ja westernrotuja varmasti saa kaupaksi, mutta entäpä nuo erikoisemmat kuin buurinponit ja hackneyponit? Eipä kai auta kuin kokeilla. Tämän hetken tavoite olisi, että jos sitten kesällä olis kasvattimyynti pystyssä.



Susijoen Suomenhevoset horrostaa edelleen. TG Trotters muutti nimeään ja muotoaan ja pyörii nykyään nimellä Rainsong Racing. Tekemistä riittäisi tämänkin kanssa ja vaikka ravurit jaksaisivatkin innostaa, kisakalentereiden päivitys saa aina koko homman tökkimään. Pitäisi ehkä kehitellä jokin ratkaisu tähänkin ongelmaan, niin ei tarvitsisi aina horrostaa ravureiden kanssa.



Viimeisenä mutta ei vähäisenä se ikuinen suosikkini ja ainoa talli josta voin ihan oikeasti olla ylpeä - Rainmaker Miniatures.

Parasta tässä tallissa on ehdottomasti Jasnyn suunnittelema ja toteuttama upea ulkoasu, jolle on neljä eri vuodenaikateemaa. Teeman vaihto on erittäin yksinkertainen copypaste-operaatio, johon menee ehkä puoli minuuttia. Niinpä tallin kanssa tulee tehtyä jotain edes sen neljä kertaa vuodessa, ja yleensä siinä samalla innostuu tekemään kaikkea muutakin. Niin kävi myös tällä kerralla.

Asiaa auttoi kivasti se, että bongasin htnetistä jalostukseen tarjolla olevia oreja. Niinpä meille saatiinkin kolme uutta varsaa ja samalla myös ensimmäinen kaksipolvinen orikasvatti! Myös meidät oli bongattu, sillä sain yhteydenoton jälleen jaloilleen nousseesta Muljulandiasta. Varsakauppaa käytiin vähän puolin ja toisin ja kysyessäni astutusta kahdesta orista lykättiin kyseiset orit minulle ihan kokonaan. Mikäpä sen hienompaa kuin saada talliin kaksi kappaletta VF Miniaturesin sukulinjojen edustajaa. VF Miniatures on minulle kovinkin tuttu, sillä talli pyöri samoihin aikoihin kun itsekin harrastin. Minit eivät kuitenkaan kuuluneet minulle silloin kuvioihin, mutta löytyypä minulta yksi kappale VF -saddlebredeja. Joka päivä tulee kyllä kirottua freewebsiä, sillä siinä katosivat kyseisen tallin sivut ja myöskin kyseisen saddlebredkasvatin vanhemmat. Monet VF-hevosista ovat kyllä rekisterissä, mutta saddlebredin vanhemmat eivät tietenkään...

Hienoimpana uutisena on varmaankin meidän ihan ensimmäinen kolme sukupolvea omaava poni! Enemmän ylpeilen sitten kunhan saan aikaan kolmepolvisen kasvatin, jonka suvussa on pelkästään meidän poneja. Päätin jo että seuraava on sitten sellainen!

Aikanaan jossain Rainmakerin esittelytopikissa (tai missä lie, en muista enää) joku kommentoi että olisi kiva jos ponien suvuissa olisi värit tiedossa, etenkin evm-sukuisilla. Mietin silloin että hyvä idea, mutta en saanut aikaan. Nyt on kuitenkin aika ryhtyä sen homman kimppuun! Tähän mennessä olen saanut värejä päiviteltyä niille poneille, jotka löytyvät näiden uusimpien varsojen suvuista. Samalla tietty ponien sivut päivittyvät muutenkin. Hidasta hommaahan tämä on, sillä joudun tukeutumaan tosi paljon VirtuaaliWikin supernäppärään värien periytymisen sivuun. Värien periytyminen ei ole ihan hanskassa, mutta eiköhän tämä tästä! Toivon mukaan pian koittaa se hetki, kun jokaisen ponin sivut ja suvut on saatu päivitettyä.



Sellaista meillä. Itse tosiaan valmistuin joulukuussa ja olen ollut siitä asti työttömänä, mutta toukokuun alusta alkaisi taas kesätyöt. Tänä vuonna olen ihan uudessa paikassa kesätöissä, joten en yhtään osaa sanoa ajasta ja jaksamisesta kesän aikana. Eiköhän sitä syksyllä kuitenkin taas ehdi heppailla kun työttömyys taas jatkuu.

Ei kommentteja: