Otsikon aihetta olen pohtinut jo vuosikausia, mutta nyt suomenhevoskantakirjan taukoilmoituksen herättämä keskustelu sai vihdoin purkamaan näitä ajatuksia blogitekstin muotoon. Pitkän kirjoitustauon vuoksi tämä saattaa olla lähinnä sekavaa ajatusvirtaa.
Niin kauan kuin muistan, on rakennekuva ollut se tärkein osa virtuaalihevosta. Muistan kun itse pääsin kunnolla mukaan virtuaalitouhuihin (lue: pois expagesta) joskus vuoden 2003 tienoilla ja ihailin VIR MVA Ch -palkittuja näyttelyhevosia. Tärkein osa hevosen kuvien metsästystä oli se että sillä on rakennekuva, muista kuvista viis. Edelleen muistan kuinka ylpeä olin ensimmäisestä VIR MVA Ch -hevosestani ja voi sitä ilon päivää kun sama hevonen sai KTK-III -palkinnon. Palkinnon, joka on monelle nykypäivänä täysin arvoton.
Virtuaalimaailma on muuttunut vuosien saatossa melko vähän. Jotain muutoksia toki on tullut mutta ydinasiat ovat pysyneet samoina. Virtuaalihevosen elämänkierto on monella harrastajalla melko sama: syntymä, välittömästi kisalistoille ja näyttelyihin, varsotus, tuskailu tekstien kanssa, kantakirjaan, laatiksiin ja kuoppaan. Näyttelyt ja kantakirjaus ovat isossa osassa sekä tietty myös laatikset. Nykyään laatiksista voi saada täydet rakennepisteet ilman rakennekuvaakin, mutta tämä uudistus on kohtalaisen tuore.
Laatiskeskeisyys ylipäätään on jo melkein oman aiheensa arvoinen, mutta sivuan sitä lyhyesti. Silloin kun aloitin harrastamisen, pelkkä VIR MVA Ch -palkinto teki hevosesta upeimman mitä voi olla olemassa. Kantakirjapalkinto nosti hevosen arvoa. Tietty tähän aikaan laatuarvosteluja ei pahemmin ollut eivätkä ne olleet lähelläkään nykymuotoa. Rakennekeskeisyyden juuret ovat siis hyvin syvällä ja nykyäänkin näkee paljon sanottavan kuinka jotakuta harmittaa esimerkiksi saksalaisten vapaastikopioitavat kuvat: ne ovat hienoja, mutta eihän niitä voi käyttää kun ei löydy rakennekuvia.
Olin itsekin harrastuksen alkutaipaleella hyvin rakennekeskeinen. Hevosilla oli oltava rakennekuvat, näyttelyissä oli käytävä ja kantakirjasta oli haaveiltava. Muistan kuinka kilpailu rakennekuvista oli aikoinaan erityisen armotonta, kun samoilla kuvilla ei voitu palkita kuin yksi hevonen. Kuvien etsimiseen käytettiin valtavasti aikaa, lupien kyselyyn panostettiin ja kuvien alkuperää piiloteltiin mitä epämääräisimpien copymerkintöjen taakse jottei kukaan tule nappaamaan arvonimiä nenän edestä. Tästä herääkin sivujuonteena ajatus, että veikkaisin luvattomien kuvien käytön vähentyneen melkoisesti nyt kun ei ole enää painetta metsästää uniikkeja kuvia arvonimien saantia varten.
Jonkun aikaa harrastin sitkeästi rakennekuvat edellä. Vastapainona toki kasvatin harvinaisia rotuja ja pidinkin niiden kasvattamisen rentoudesta muun muassa siksi, että koska rakennekuvia oli vain vähän saatavilla niin tietty kilpailumeininki puuttui kokonaan. Lopulta jossain vaiheessa havahduin siihen, että harrastaminen voisi olla huomattavasti rennompaa ilman rakennekeskeisyyttä. Näin jälkeenpäin luulen että päätös luopua rakennekuvien suosimisesta omalta osaltani pelasti erityisesti arabit, jotka olivat yksi niistä roduista joilla pidin rakennekuvia hyvin tärkeinä. Nykypäivänä laitan arabille erittäin mielelläni pelkän pääkuvan ja pidän sitä yhtä hienona hevosena kuin rakennekuvallistakin. Oikeastaan nykyään huomaan asenteeni siirtyneen enemmän siihen suuntaan, että pelkkä rakennekuva on tylsä ja persoonaton.
Tästä päästäänkin siihen, että mikä sitten lopulta on hieno virtuaalihevonen? Jokaisella on tietysti oma määritelmänsä siihen, mutta kyllähän laatuarvostelut ohjaavat hyvin vahvasti tätä käsitettä. Näin kokemuksesta voin sanoa, että harrastaminen on melko yksinäistä jos ei välitä kisoista, laatiksista ja rakenteista.
Rakennekeskeisyyden juuret ovat siis virtuaalimaailmassa hyvin syvällä. Tuntuu jotenkin hassulta, että tästä tilanteesta ei yritetä pyrkiä pois kun miettii kaikkia ongelmia mitä rakenteisiin keskittyminen tuo. Olen harrastanut virtuaalihevosia jo yli pari vuosikymmentä ja koko sinä aikana samat ongelmat ovat toistuneet: mistä saada rakennetuomareita. Vastuutehtäviin virtuaalimaailmassa on yleensä muutenkin todella vähän halukkaita, mutta valtavin ongelma on aina rakennepuolella. Meillä on miljoona laitosta jotka vaativat rakennetietämystä ja loppujen lopuksi hyvin vähän harrastajia joilla sitä tietämystä on tai jotka sitä haluavat kehittää. Siitä huolimatta valtaosa kuitenkin haluaa harrastaa rakenteita. Vastuutehtävät ja halukkuus niihin on toki myös oma aiheensa...
Olisiko siis muutokselle tarvetta? Ehkä. Onko sille halukkuutta? En tiedä. Jossain vaiheessa voi olla pakko tehdä isojakin muutoksia harrastustyyliin jos rakenteille ei vain löydy tuomareita. Mitä nämä muutokset sitten ovat, sitä on mahdoton sanoa. Kaikki lähtee toki harrastajista, mitä vähemmän harrastajat suosivat rakennekuvia niin sen vähemmän on tarvetta niitä tuomaroida. Toki tässä on jo vuosikaudet toteutettu samaa kierrettä, missä rakennelaitos x ilmoittaa tauosta koska tuomareita/ylläpitäjiä ei ole. Jostain löytyy tekijät ja homma jatkuu, kunnes seinä tulee taas vastaan. Rakennetuomareita on niin vähän että samat ihmiset ovat monessa mukana eikä ihmekään että jossain vaiheessa heillä loppuu jaksaminen. Ehkä se todennäköisempi muutos tulee olemaan se, että rakennelafkat yksinkertaisesti jäävät pois koska pyörittäjiä ei ole vaikka käyttäjiä riittäisi.
Pyrin itse viemään harrastusta pois rakennekeskeisyydestä niiltä osin kuin pystyn. VAHYn laatis on suunnittelun alla ja sinne ei ole tulossa rakenneosiota siinä mielessä kuin se yleensä käsitetään. Rakennan laatiksesta sellaisen että pystyn sitä tarvittaessa helposti yksin pyörittämään eikä minulla ole tippaakaan halua opiskella rakenteita. Niinpä osio tulee olemaan lähinnä muutaman pisteen ulkonäkökohta jossa pisteitä annetaan sen mukaan, että kuvassa on rotutyypillinen arabi. Pääkuvallakin tulee siis pääsemään täysille pisteille. Pohdin myös kuvaosion sisällyttämistä lisäpisteisiin mutta koska en halua palkita kuvattomia hevosia, niin on sen oltava ihan oma osionsa.
