lauantai 12. syyskuuta 2009

Arabien tilanne

Ajattelinpa minäkin kokeilla blogin kirjoittamista, ja mikä olisi parempi ensimmäinen aihe kuin arabialaiset virtuaalimaailmassa.

Ennen parin vuoden taukoani arabit olivat todella yleinen rotu, ja niitä löytyi suurin piirtein joka tallista. Taukoni aikana arabit tuntuvat hävinneen johonkin, olin aivan äimistynyt kun tajusin arabien nykytilanteen tuossa keväällä palaillessani.

Pikainen tutkimus ja muistelu paljastaa muutamien vanhojen nimien olevan edelleen pystyssä (joskin aktiivisuudesta en osaa kauheasti sanoa, sillä etusivuilta ei aina löydy sitä ihanaa päivitetty silloinjasilloin -kohtaa). Dahabu Arabians näkyy olevan hengissä, mikä onkin hyvä. Myöskin Farr Arabians elää, tosin muistelisin kuulleeni jotain epämääräisiä huhuja/puheita lopettamisesta. Magnum Arabiansissa vaikuttaa hiljaiselta, viimeisin päivityskin viime toukokuulta. Elgwirkin on vielä pystyssä ja Isilme, joskin jälkimmäinen on taukoillut tai ollut muuten vain epäkunnossa jo jonkun aikaa.

Vanhojen tuttujen nimien näkeminen auttoi vähän, mutta edelleen hämmästelen tätä arabien katoamista. Ovatko sitten nykyiset arabikasvattajat piiloutuneet jonnekin kivien koloon vai mistä johtuu?
Uusia kasvattajiakin on näkynyt, enkä viitsi näitä kaikkia alkaa listailla. Pitää vain toivoa, että nämä menestyvät.

al Rayad Studille on pakko varata aivan oma kappaleensa. Lopetellessani Rayadia ei tainnut olla edes olemassa, mutta viime vuoden puolella suoritetuissa parissa vilkaisussa taisin tallin sivuille kerran pari eksyä. Nyt kuitenkin Rayadista on tullut suosikki, vaikkakin sivujen päivitys tuntuu laahaavan jäljessä. Foorumeilla kasvattaja on kuitenkin aktiivinen.

Eipä mennyt kauaakaan paluustani (ja päätöksestä, etten tallia perusta...), kun Sorain kanssa pystytettiin al Qismat Arabians. Arabit ovat kai aina olleet se "mun rotu", joten olin Qismatista aika innoissani. Nyt tuo innostus on vähän laantunut, ja Qismatkin jäänyt vähän unohduksiin. Siihen on monia syitä, lähinnä koulukiireet.
Hevosten kisakalenterit ovat lähes poikkeuksetta päivittämättä, eikä tämä homma jostain syystä edes innosta. Muutamille hevosille pitäisi sivujakin tehdä, mutta täytyy myöntää että tunnen joutuvani tekemään kaiken yksin. Kasvattejakin on vielä pari myymättä. Kumma on, että Qismatin esittelytopicissa hevostallinetissä ja hevosetcomissa useampi kyseli kasvatteja, mutta nyt kun niitä saisi niin eivät kelpaa.


Kasvattajat sikseen, aika pohdiskella arabialaisten sukuja. Oli ilo huomata, että vanhan linjan sukuja arvostetaan edelleen, ja vanhasukuisia hevosia löytyy useampia. Uudempiakin sukuja näyttää mukavasti muodostuvan. Sitten ovat nämä itselleni tuntemattomat, ilmeisesti näiden ei-niin-tuntemattomien kasvattajien hevosista koostuvat suvut, joita on Qismatiinkin muutama eksynyt. Esimerkkinä voisi mainita tammapuolelta RIFA's Pluvieux Nuagen. Vanhan linjan hevosia löytyy useampia, ja täytyy myöntää että näitä tuli oikein tarkoituksella haalittua talli täyteen. Helminä pitää mainita Majestic's Picasso, joka on Mintun Aladdinin poika. Aibasar Arabiansin fanina täytyy mainita kaverilta rohmuamani Aibasar's Aos Shalengar. Hymyä herätti Azraff Yunisin suku, sillä emän puolelta neljännestä polvesta löytyi oma tammamme LA's Violet Amy.

Vaan eipä tämä sukuhomma aina pelkkää ihastelua ole. Pikaisen laskutoimituksen suorituksen jälkeen sain todeta, että kolmen hevosen suvusta löytyy Khaldun F kolmen polven sisältä. Kyseinen ori on itselleni varsin tuntematon, enkä tiedä miten tähän olen niin kovin huomiota kiinnittänyt.


Kisaaminen, se kauhistus. Itse en koskaan ole ollut mikään himokisaaja, ja nytkin kisailen lähinnä ARJ:n ja WRJ:n parissa vaikka niitä muunkin painotteisia hevosia löytyy. Itse kisaaminen ei kuitenkaan ole niin kamalaa kuin kisojen päivittely hevosten sivuille. Ehkäpä pitäisi muuttaa Qismatin hevosten kisakalenterit pois taulukkotyylistä, tai palkata joku kokoamaan hevosten kisat. Harmi vain että siitäkin hommasta pitäisi maksaa mansikoita.

Ei kommentteja: