maanantai 14. syyskuuta 2009

Hevoskuulumisia

Olen varsin uusi virtuaalisessa ravimaailmassa, vaikka oikeita raveja on tullut kierreltyä useampana vuotena. Kesän alussa sitten tuli hankittua kaksi ensimmäistä ravuriani, ja nyt niitä on ilmestynyt kolme lisää. Kesän kiireisenä aikana ensimmäiset ravurit kuitenkin ehtivät ikääntyä viisivuotiaiksi ennen kuin kilpailemaan päästiin.

Noh, ensimmäinen lähtö oli molemmilla edessä tässä pari päivää sitten. Tamma Fire's Integrity aloitti kisauransa komeasti ottamalla lähdössä toisen sijan. Ori Fire's Impasse jäi kahdeksanneksi.
Mitäpä tästä ensimmäisestä ravikokemuksesta nyt voisi sanoa. Innostus ravureita kohtaan on vain kasvanut viime päivinä, ja kunhan ulkoasu saadaan kuntoon niin alan pystyttää omaa pientä ravitallia. Toivon mukaan se ei aivan Dalekin mittoihin paisu...


Qismatista muutama sananen. Hayfa julkisti kutsun al Rayad Studin kasvattipäiville. Sinne sitten olisi tarkoitus meidän kolmen rayadilaistamman kanssa suunnata tuossa lokakuussa.
Täytyypi myöntää että en ole mitenkään tyytyväinen Qismatin tilanteeseen tällä hetkellä: hevosten sivut päivittämättä ja muutama odottaa jopa sivujaan. Itsellä ei kuitenkaan tuo aika anna periksi aloittaa sitä kamalaa urakkaa, mikä edes sijoitusten päivittäminen tulee olemaan. Kisaaminenkin on vähän niin ja näin.


Sitten Dalekin puolelle. Joskus tulin todenneeksi etten akhal-tekeistä pidä enkä niitä hanki. Nyt kuitenkin aloin niistäkin kiinnostua, ja tarkoitus olisi pari kyseisen rodun edustajaa hankkia. Kysmys hevostallinetin harvinaisten topikissa sai yhden vastauksen, ja päätin lisätä hankintalistalle muutaman ei-laukkapainotteisen teken. Laukkamaailma on aina kiehtonut, mutta en koe vielä olevani sinne valmis. Ravimaailmaan olen vasta pääni pistänyt, ja haluan sopeutua siihen ensin kunnolla.

Ei kommentteja: