torstai 17. kesäkuuta 2021

Katsaus pitkäsukuisten arabiorien isälinjoihin, osa 1

 Keskustan paluu herätteli taas pienoista mielenkiintoa virtuaalihevosia kohtaan. Olen jo jonkun aikaa väkertänyt pienenä projektina Qismatin pitkäsukuisille hevosille sivuille merkittyjä isä- ja emälinjoja ja tänään tsemppasin itseni saamaan orit loppuun. Tammoja ei ole vielä tullut aloitettuakaan, joten tämä postaus olkoot postaussarja ja ensimmäisenä vuorossa siis pitkäsukuiset domestic -orit.


Tämän postauksen kirjoitushetkellä tallista löytyy 24 pitkäsukuista (eli yli kolmepolvista) domestic-oria. Ensimmäinen postaus käsittelee oreja, jotka löytyvät useamman kuin yhden hevosen isälinjasta. Myöhemmin tämän jo osittain kirjoitettuani päätin lisätä myös kolmepolviset orit samaan kasaan. Kolmepolvisia domesticoreja löytyy kirjoitushetkellä 9. Todettakoon että kolmepolvisten isälinjojen selvityksen aikana yksi kolmepolvinen ori potkaistiin pitkäsukuisten sekaan, sillä jotenkin en ollut tajunnut ettei iii olekaan evm-hevonen!

Tässä ensimmäisessä postauksessa esitellään orit, jotka löytyvät vähintään kahden orin suvusta.


Kuusimetsä's Snowboy

Kuusimetsä's Snowboy löytyy kahden orin isälinjalta: Alejandro Y ja Nasri al Qismat. Ihme kyllä ori tulee molemmille täysin eri reittejä. 

 

Alejandro Y on Qismatin ns vanhaa hevoskantaa, sillä ori on ostettu aikana kun tallilla oli vielä toinenkin omistaja eli ihan alkuvaiheissa. Ori on jäänyt melko vähälle huomiolle jalostuspuuhissa enkä oikeastaan ymmärrä miksi, sillä tykkään kyllä hevosesta kovasti. Nyt kun tutkin asiaa niin orilla ei itse asiassa ole yhtään meillä syntynyttä jälkeläistä, vaikka se on tallissa asunut jo ainakin kymmenen vuotta. Hups?

Nefertari's Quaashie - Rashiq Falcon ox - DHR Abo Eretho ox - Anything But Ordinary D - Kuusimetsä's Snowboy

 

Nasri al Qismat taas on omakasvattini. En edes muista missä törmäsin orin isään, mutta innostuin sen suvusta heti ja teetinkin orista itselleni sekä ori- että tammavarsan. Jo 2004 syntynyt ori ei tällöin ollut vaikuttanut jalostuksessa juuri ollenkaan, joten pitihän tilaisuus käyttää hyväksi. Nasrin suvussa Kuusimetsä's Snowboy onkin itse asiassa jo kolmannessa polvessa!

Dahabu NastySFM Emir Shaheen - Kuusimetsä's Snowboy



Kees Nelis ox 

 

Kees Nelis on minulle niitä nostalgiahevosia, joiden elämää olen seurannut ihan livenä niiden "eläessä". Orin omisti Siittola Suhinan pitäjä, vaikkakin toisella tallillaan. Suhina taas oli paikka jossa toimin yhden arabiorin hoitajana. Myös tämä ori löytyy kahden pitkäsukuisen orin suvuista: Comica Picaro ja O Bey Tico, sekä yhden kolmepolvisen; Shareek Ion. Tälle orille ominaista on se, että se ei ole vielä karannut suvuissa kovinkaan kauas.

 

Picaro on  Alejandron tavoin niitä vanhoja ja alkuperäisiä hevosia, joiden ostotilanteesta ei ole enää mitään muistikuvia. Muistaakseni Picaro tuli ostettua lähinnä emän puolen suvun takia, sillä sielläkin on hevosia joita jostain syystä muistan seuranneeni läheltä niiden ollessa elossa ja menossa mukana. Alejandron tavoin Picarokin on jäänyt vähälle käytölle, mutta sillä sentään on yksi meillä syntynyt jälkeläinen. Jotenkin nämä aidot alkuperäiset ovat päässeet jalostuskäytössä vähän unohtumaan.

AD Ricardino - Kees Nelis


Tico on Star Avenuen kasvatteja ja muistaakseni ensimmäinen meille muuttanut O Bey -hevonen. Laukkapainotteisena Tico on monessakin mielessä jäänyt tosi vähälle huomiolle, sillä jostain syystä laukat on minulle ollut aina se kaikista kauimmainen laji. Tico on kuitenkin roikkunut vuosikaudet AHACn halterluokissa ja saanut silti melkoisesti pisteitä. Jalostuskäytössä tämäKIN ori on jäänyt vähälle. Tuleepahan tätä postausta kirjoittaessa kartoitettua, mitkä hevoset kaipaavat jälkikasvua...

First Noble Cavalier - AD Ricardino - Kees Nelis


Shareek Ion oli löytö Alegresta ja totta ihmeessä se piti napata mukaan juuri isälinjansa takia! En juurikaan arvosta epätasaisia sukuja kolmessa polvessa, mutta vanhasukuisten hevosten kohdalla sitä on oppinut tekemään poikkeuksia. Luulin muuten ostaneeni Shareekin "ihan just" vaikka johan siitä alkaa olla neljä vuotta!

S.U. Frey - Kees Nelis



Padron's Jabask

Padron's Jabask on edustettuna kahdella orilla ja tässä onkin tämän sarjan ensimmäinen isä-poika -yhdistelmä: Dakar al Rayad ja Paris al Qismat.

Jos en ihan väärin muista, niin Dakar muutti meille niin että Hayfa kauppasi sitä kasvattipalautuksena hevostallinetin arabikeskustelussa. Pitihän se napata mukaan jo siksi, että orin isä Cairo al Rayad oli aikansa julkkis. En enää muista oliko orilla kuva jo ostovaiheessa vai tuliko se myöhemmin. Dakar on kuitenkin aina ollut yksi suosikkejani ja pitihän orille saada arvoisensa jatkaja. Paris jatkaakin pääkaupunkien nimiteemaa.


Cairo al Rayad - Elgwir Calen - Padron's Jabask

 

 

Twilight ox

Viime aikoina olen alkanut pitää Twilightia melko mystisenä hevosena. Ori on legendaarisen Paithanin isä, mutta en ole törmännyt siihen suvuissa minkään muun hevosen kautta. Kaikissa lähteissä myös mainitaan orin olevan kuollut ilman merkkiäkään sivulinkistä. Olenkin alkanut epäillä vahvasti, että kyseessä voisi olla evm-hevonen. Joka tapauksessa Twilight - tai Paithan - löytyy hevosten suvuista yleensä melko pitkältä. Meiltä ori löytyy kahden hevosen isälinjalta: pitkäsukuinen Emir al Qadir ja silmäteräni Majestic's Picasso.


Emir taitaa olla tämän postauksen ensimmäinen niin sanotusti kunnolla pitkäsukuinen hevonen. Orin koko sukutaulu on itse asiassa selvitettynä sen pojan sivuilla, jos uteliaita kiinnostaa. Emir tulikin ostettua juuri hienon pitkän sukunsa vuoksi ja vasta Legon sukua selvittäessä tajusin, kuinka paljon historiaa Emirin sukuun mahtuu. Emälinjan päässä on ihka aito expage-hevonen expagen omalla kuvalla! Pitkäsukuisista puheen ollen, Emirin ii Dahabu Ibn Leges on jo hetken ollut meillä melkoinen ongelma. Olen onneksi onnistunut hankkimaan pitkäsukuisia hevosia, joilta ei kyseistä hevosta löydy, mutta hetken näytti melko huonolta.

Shake It Rowland - Dahabu Ibn Leges - Des Lumen' Silen Leges ox - SFM Paithann Embellishment - Paithan ox - Twilight ox

 

Toisena onkin sitten suurin aarteeni Majestic's Picasso. Ostin orin kasvattajalta varmaan joskus vuonna 2003 tai 2004, niin kauan sitten että en enää edes muista. "Lopetettuani" joskus 2006 tienoilla laitoin orin vuokralle, mutta palattuani taas 2009 Picasso muutti takaisin kotiin. Valtavasta jälkeläislistasta huolimatta Picassoa ei juuri suvuissa näy, mikä osoittaa että pitkiä jälkeläislistoja on yleensä turha pelätä.

Mintun Aladdin ox - Paithan ox - Twilight ox



Bialas Mandek

Bialas Mandek on melko uusi tuttavuus ja eipä ihme, sillä kyseessä on ulkomainen hevonen. En juurikaan halua jenkkiharrastajien hevosia sukuihin, mutta aina välillä niitä sinne kuitenkin päätyy. Tämä ori löytyy kahden pitkäsukuisen isälinjalta: RWR Nile Conquest ja tämän vuotinen kasvatti Eyab Ameer al Qismat. Toimivia sivuja orille ei valitettavasti ole löytynyt edes archivella. En tosin ole katsonut olisiko uudempia sivuja, mutta toisaalta en halua linkittää salasanan taakse piilotettuja hevosia sukuihin jos sen voin välttää.


Nile Conquest tuli ostettua rehellisesti sanottuna vain isän värin vuoksi, sillä sain vihdoin käyttöön orilla olevat kuvat. Olen aina rakastanut "sabinoja" arabeja ja tämä onkin ensimmäinen hevonen sitä väriä tallissa. Ja joo tiedetään, nykytiedon perusteella kyseessä ei ole sabino vaan w-geeni, mutta tämä tieto ei ole vielä päätynyt sivuille asti.

Dahabu Ameer - Miraj Jamilah - Albin Mandek - Bialas Mandek


Toinen on uusi tämän vuoden kasvatti. Eyab Ameerin isän omistaja mainosti oriaan vanhan keskustan arabikeskustelussa ja pitihän sille etsiä tamma. Orissa kiehtoi juuri sen suku, joka on muuten selvitettynä täällä.

RWR Eyab Zirocco - Shado Eyab Jazir - Felisha's Jazire Mihak - Al Jazirat Yitzhak - Dahabu Lukasha - Dahabu Psyabotage - Bialas Mandek



Ashhal

Ashhal on Elgwir Arabiansin kantatuonteja ja laukkapainotteinen ori. Se löytyy tämän postauksen toisen isä-poika -kombon suvusta: Fa'iz al Qismat ja Falih Zaim al Qismat.

Nassor al Nathifa - Elgwir Ashai - Ashhal



Alladin

Alladin on kunnon vanhoja hevosia, mutta en muista siihen koskaan livenä törmänneeni. Toisaalta noihin aikohini en erityisemmin harrastanut arabeja ja varta vasten niitä etsinyt, toisin kuin nykyään. Ori löytyy kuitenkin kahdesta suvusta, Paladin al Qismat ja Hazeem al Qismat. Molemmille isälinjoille on yhteistä Alladinin poika Amal's Fateh, mutta siitä linjat jatkuvatkin eri reittejä.


Paladin on muistaakseni ajalta, kun tein ison ej-topikin hevostallinettiin ja sain paljon tuloksia. Orin isä Saladin MA asui silloin tangerinen omistamassa Calassa ja valikoituikin käyttöön juuri hienon vanhan sukunsa vuoksi.

Saladin MA - Fateh El Ferdous - Fateh El Fuad TA - Amal's Fateh ox - Alladin


Hazeem on vanhempi omakasvatti, mutta samalla uudempi. Löysin joitain reittejä orin isän joka oli jo kuollut, mutta päätin kokeilla onneani ja kysyä silti omistajalta takautuvaa astutusta. Astutus kaikeksi onnekseni sopi, joten Hazeem syntyi takautuvasti. 

Fahil Hadah al Rayad - Volta's Dycorn - Dahabu Yakout - Spica's KhalidAmal's Fateh ox - Alladin

 

 

Lukasz

Jälleen yksi ulkomaalainen ori ja siksi melko tuntematon, ainakin minulle. Tämä löytyy niin ikään kahden orin suvusta: Nasib Thawban al Qadir ja Sparta Exorcist. Molemmilla on sama isä.


Nasib tuli suoraan kasvattajalta, en toki muista enää että oliko kyseessä kasvattimyynti vai joku muu kauppa. Orissa kiinnosti juuri suku ja tämä oli muutenkin sitä aikaa, kun tartuin kaikkeen missä luki al Rayad.

Exorcist taisi olla jotain Spartan tyhjennysmyyntejä vai olikohan peräti lopetusmyyntejä... No kuitenkin.  Ikävän vähälle käytölle jäänyt ori, mutta saapahan taas lisää jatkoa varsotuslistaan.

Nashwan al Qadir - BT Bartolomej - BT Budzyk Tolek - Lukasz

 

 

Siinä on listattuna kaikki ne, jotka löytyvät useamman kuin yhden orin isälinjalta. Loppua kohden meinasi puhti loppua sillä olihan näitä melkoisesti, mutta tulipahan tehtyä. Ehkä joku muukin on sen verran suvuista kiinnostunut että saa tästä jotain irti, ainakin itselläni oli kivaa!

Seuraavaksi sarja jatkuu oreilla, jotka löytyvät vain yhden hevosen isälinjalta. Tämänhetkisen laskun perusteella niitä on yhteensä 16, joten voi olla että ne eivät tule mahtumaan yhteen postaukseen.


2 kommenttia:

Se Ionicin Sirpa kirjoitti...

Kiitos, tosi mielenkiintoinen postaus! Tietenkin, kun aihepiiri liippaa läheltä itseänikin. Ensimmäisenä pitää nyt mainita Shareekin varsa, joka meillä on mutta jonka sivuja en tietystikään ole muistanut ilmoittaa: ori Solanka Khaled Nelis. Itse ainakin suhtaudun noihin epätasaisiin sukuihin juuri näin: kun niitä yhdistää pitkiin sukuihin, epätasaisuus lakkaa häiritsemästä ja lopulta se katoaa sinne viidennen sukupolven taakse.
No, Khaled onkin muuten meillä ainoa ori, jonka isälinjasta löytyy Kees Nelis, kun Shareekhan ei koskaan meillä jättänyt varsoja. Muuten väittäisin kyllä, että Kees Nelisiä löytyy suvuista muualta mutten ole ihan varma.

Monet muutkin noista listaamistasi kantaoreista on itselle tuttuja ja moni esiintyy suvuissakin, jos tosin ei suoralla orilinjalla. Se on kiva tietää, että muiltakin löytyy näitä vanhasukuisia helmiä! Kunhan taas pääsen seuraavan kerran arabeihin käsiksi, niin tarttee tulla varmaan kyselemään astutuksia

TK kirjoitti...

Shareekin varsan puuttuminen näyttää olevan minun mokani, sillä olen sen kyllä jo aikaisemmin sivuille kirjannut mutta unohtanut päivittää sivun nettiin asti! Kiitos kuitenkin. :D

Olen jo muutaman vuoden harrastanut vanhasukuisten arabien keräilyä ihan tosissani ja kyllähän niitä melkoinen kokoelma on kertynyt. Tämä postaussarja on ehkä paras toistaiseksi keksimäni keino sitä esitellä, sillä on ihan ymmärrettävää ettei kukaan jaksa välttämättä kahlata hevoslistaa sukuineen läpi. Orien isälinjojen jälkeen on vuorossa tammojen emälinjat ja saa nähdä mitä sen jälkeen vielä tulee keksittyä.