perjantai 20. elokuuta 2021

Porrastetut - helppoa kisanjärjestämistä

 Porrastetutu kisat ovat olleet olemassa jo pitkään, tarkemmin vuodesta 2007. Tästä huolimatta en ole koskaan tutustunut porrastettuihin sen tarkemmin ja oikeastaan vain pari kertaa harkinnut, että pitäisikö alkaa kisata porrastettuja. Tähän tuli kuitenkin muutos kesäkuussa, kun Sirpa huuteli askellajikeskustelussa porrastetuille järjestäjiä. Sirpan kuvauksen perusteella homma vaikutti yksinkertaiselta ja päätin vihdoin kokeilla kisojen järjestämistä.

Kyllä kannatti.

Porrastettujen järjestäminen on hurjan helppoa, sen kun pistää lomakkeeseen päivämäärät ja ruksaa listasta halutut luokat. Sivu jopa säästää pohjan lähettämisen jälkeen, joten useampien kisojen järjestäminen kerralla on helppoa. Ainoana miinuksena toki se, että päivämäärät pitää muuttaa aina manuaalisti. Itse laitoin kuitenkin kuukauden verran kisoja menemään kerralla, joten se on vain kertaluontoinen ongelma.

Niinpä Rainmaker Miniatures on ryhtynyt ahkeraksi kisanjärjestäjäksi! Tallilla on tässä kuussa järjestetty ARJ ajoluokkaporrastetut joka päivä ja toivon saavani jatkettua tätä perinnettä pysyvästi. Muiden osalta laiskuus on vielä vienyt voiton, mutta kai sitä vaikkapa ranchille näpyttelisi samalla vaivalla kisoja kuukaudeksi eteenpäin myös.

Enpä olisi uskonut että sekin päivä nähdään, kun minusta tulee aktiivinen kisajärjestäjä.


Osallistuminen sitten. Sekin on tehty kohtuullisen helpoksi, VRL tarjoaa suoraan kisalistat jotka copypastetaan sivuilla olevaan lomakkeeseen ja painetaan osallistu. Kuulostaa helpolta?

Ongelmana on kuitenkin se, että kerralla ei kannata osallistua liian monen päivän kisasarjaan. Hevonen voi osallistua oman tasonsa lisäksi yhtä ylempään joten jossain vaiheessa hylkyjä alkaa tulla.

Toinen - ja suurin - ongelma on saada ponit siihen kuntoon, että niillä voi edes osallistua. Porrastetut vaatii ikääntymisen hevosen profiiliin ja enhän minä niitä ole koskaan viitsinyt laittaa, kun en kerran porrastetuissa kisaa. Ratkiriemukasta alkaa näin jälkikäteen laittamaan ikääntymisiä kuntoon noin 130 minille, puhumattakaan mahdollisista muiden lajien potentiaalisista porrastettujen kilparatsuista. Yritin alussa hakea vaikka mitä porsaanreikää ikääntymisten laittamiseen ennen pelkkään copypasteen sortumista, joten nyt minulla on tallissa 232-vuotias poni!

Jonkun verran minit ovatkin jo porrastettuja kilpailleet. En kuitenkaan jaksa enkä viitsi enkä edes muista hoitaa osallistumisia päivittäin, joten kilpailu on hidasta. Onpahan kuitenkin kilpailua.


Tässä postauksessa tosiaan käsitellään porrastettuja vain ARJ:n kannalta, muihin lajeihin en ole jaksanut toistaiseksi suoda ajatustakaan. Täytyy kyllä nostaa hattua Taciturnille siitä että saatiin porrastetut ARJllekin! Tiedä vaikka meillä joskus olisi ARJ-laatiskelpoisia minejä.

Ei kommentteja: